Michael Franti And Spearhead – Yell Fire!

Maailman epäkohtien osoittamiselle on monet keinot. Muusikkojen ammattikunnasta voi poimia monta aktiivia, joiden sisällä kytee epäilemättä yhtäläinen turhautumien ja vihaisuuden ruokkima polte. Esimerkkinä mainittakoon kolme hengenheimolaista maasta, jota Thom Yorke tapaa kuvailla “paholaisen leikkikentäksi”. Tovi sitten suomalaista yleisöä herätellyt Saul Williams, soololevyään ikuisesti työstävä Zack de la Rocha sekä Michael Franti, jota entinen Rage Against the Machine -vokalisti de la Rocha on myös siteerannut omissa teksteissään. Kaksi ensinmainittua luottavat poeettisiin, vaikeaselkoisiinkin sivalluksiin mustien rytmien pohjustamalla tiellä, ainakin sikäli kun de la Rocha on saattanut tuotoksiaan päivänvaloon saakka. Franti kiinnittää kotkansilmänsä samoihin epäkohtiin kuin kollegansa, mutta antaa itsestään huomattavasti optimistisemman ja jopa anteeksiantavamman kuvan. Ja kerta kerran jälkeen myös kypsemmän.

Frantia ei laiskuudesta sovi parjata. Uuden albumin ohella hän on työstänyt elokuvan I Know I´m Not Alone, joka syntyi Frantin vieraillessa miehitetyssä Irakissa vuonna 2004. Pätkän ajankohtaisuus ei ainakaan ole hiipunut kahden kaoottisen vuoden ja kymmenien päivittäisten siviiliuhrien varjossa, mutta Suomessa elokuvaa ei julkaista edes DVD:llä. Elokuvafestivaaleilla mainetta ja kiitosta kerännyt dokumentti syntyi tämän levyn kanssa samaan aikaan, saman talon eri kerroksissa. Kaunistelemattoman dokkarin karun sanoman vastapainona Yell Fire! on Frantin aiemmat punk- ja industrialkokeilut huomioon ottaen yllättävänkin valoisaa materiaalia. Maestro on kertonut oivaltaneensa, että sotaa vastaan ei pidä kommentoida ainakaan räjähdysmäisillä desibeleillä tai vihaa tihkuvilla säkeillä.

Yell Fire! purkitettiin osaksi Jamaikalla ja osaksi jenkeissä, ja halutessaan sen voi myös kuulla albumin sävyistä. Tanssittavien rytmien lisäksi Franti tekee ehkä mainstreameinta materiaalia ikinä, tosin humaanilla sävähdyksellä. I Know I´m Not Alone -kipale on selvää sukua U2:n With Or Without Youlle. Hieman hämäräksi jää se, miten MTV-ikoni Pink on päätynyt ähkimään One Step Closer To Youlle. Visiitin tarpeellisuus musiikillisestikin on melkoinen kysymysmerkki, mutta eniten jää askarruttamaan, mikä kohtalon oikku nämä kaksi artistia on saattanut yhteen. Massiivista yleisöä puhutteleva massiivinen rock ei ole synti, jos on fiksua sanottavaa, ja Franti selviää yhtyeineen tyylillisestä laajennuksestaan kunnialla. Maailmaasyleilevä fiilis tahtoo vain välillä äityä silkaksi munattomuudeksi, tai sitten kyse on sisäisestä kyynikostani.

Alun perin härmäläistä Fräntilän nimeä kantaneesta siirtolaissuvusta polveutuva Franti on saattanut luoda taiteellisesti kiinnostavampaakin materiaalia, mutta sanottava häneltä ei ainakaan ole loppumassa. Päinvastoin, Franti on harvoin vaikuttanut poliittisesti näin motivoituneelta. Tarttukaa ihmeessä miehen ajatuksiin levyllä, paperilla tai valkokankaalla.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-06
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.