7 Days – The Weight Of The World

Pitkästä aikaa hienoa kansitaidetta, sanoi levyarvostelija, kun Markus Sigfridssonin (Darkwater, Harmony) uuden sooloprojektin 7 days kannet näki. Muutoinkin paketti lupaili paljon, sillä jo levy-yhtiön saatekirjeessä kiekolla soittavia muusikoita löylytettiin kuin Raimoa juhannuksena. Kehut eivät tosin satele tyhjästä, messissä kun on mm. Andreas Olsson Narniastaja myös eräs Thomas Vikström on mukaan saatu, kuka lieneekään. Joku saattoi jo peljästyä yllämainittua Narniaa, sillä sehän soittaa sitä epämetallia, jossa lauletaan Jeesuksesta. No, olen pahoillani arvon puritaanit, mutta tämän valkeampaa white-metallia saa sitten etsiä, siinä määrin ovat lyriikat kristillisiä.

Palataanpa siihen saatekirjeeseen, jossa Rivel Records luonnehtii lätyltä löytyvää musiikkia sanoilla epic ja melodic. Kuulostaapas jännältä ja omaperäiseltä, totesi levyarvostelija, kun jälleen kerran saman kliseisen lauseen paperilta luki. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun lätyskän aloittava mahtipontinen choir-aah sekamelska oli loppunut, kajahtivat ilmoille niin Nightwishilta kalskahtavat riffit, että hitusen jo pelotti. Onneksi alkuvaikutelma vaipui hiljalleen unholaan ja levy alkoi kuulostaa ihan omalta itseltään, mikä on tänä päivänä varsin hyvä piirre musiikissa.

7 days antaa kuulijalle juuri sitä, mitä se lupaa, ehkä enemmänkin. Jos on kiemuraisten kappalerakenteiden ystävä ja pitää synkkyydestä enemmän kuin iloisista germaanimelodioista, voi löytää tästä itselleen ystävän. Eeppiset syntikkakuviot, sormet veressä soitetut soolot ja raskas kitaravalli eivät todennäköisesti ole tässä genressä vallan uusi juttu, mutta melkoisella ammattitaidolla ja tyylitajulla ne on sovitettu. Lisäksi Sigfridsson on todellinen mestari, mitä tulee jo mainittuihin rakenteisiin: omaperäisempää kikkailua en muista vähään aikaan kuulleeni.

Parhaimmillaan paketti siis toimii kuin metsäkone: Kitara ja rummut murskaavat aluskasvillisuuden samaan aikaan kun Thomas Vikström tuhoaa latvuston koskettimien suojatulta apunaan käyttäen. Tunnelma on intensiivinen ja painostava, eikä soitantokaan ole hullumpaa. Miinukset tulevatkin puhtaasti siitä, että levy toistaa itseään melko huolellisesti ja tämän huomaa varsinkin kertosäkeissä, jotka ovat miltei toistensa kopioita. Vokalistin korkeat kieunnat toistavat samaa kaavaa kappaleesta toiseen. Koskettimien kuviot ovat vaikeita ja niitä on tuhansia samanlaisia. Muutoinkin biiseissä on tavaraa kuin ihmisiä Alepan poistomyynnissä ja tämä vaikuttaa myös pituuksiin, jotka ovat kuutta, seitsemää minuuttia. Ei siinä poloinen kuulija oikein pysy mukana, ja kun samankuuloinen melodia alkaa soida viidennen kerran, alkaa itse kukin miettiä, onko vika bändissä vai levysoittimessa?

Loput miinukset löytyvät soundeista sekä levyn päättävästä cover-kappaleesta. Veni Dominelta lainattu Wisdom Calls on hyvä kappale, mutta siitä ei onnistuta kaivamaan mitään uutta esille. Totaalista turhuutta, sanoi levyarvostelija, kun täytebiisin kuuli. Palatakseni soundeihin, ne ovat tunkkaiset ja paikoin kitarat kuulostavat päälle liimatuilta. Tosin ne luovat osaltaan tunnelmaa, mutta yleensä vain ärsyttävät. Voi olla kyse niistä mielipiteistäkin.

7 days on ja kuulostaa ammattilaisten tekemältä. Soitto on skarppia, melodiat hyviä, miltei kaikki on hyvää. Mutta niin, jälleen biisit ovat ylipitkiä ja toistavat itseään, niiden sanoma ei tavoita kuin murto-osan metalliväestä, kiemuroita on paikoin liikaa ja pahvilaatikkosoundit eivät joka jannuun vetoa. Tämä on taas tätä hyvää, muttei parasta, eli jos tyylisuunta (tai Jeesus) on sydäntä lähellä, osta ihmeessä. Taidan kuunnella mieluummin Nightwishiä, sanoi levyarvostelija, kun keskinkertaisen melodisen metallilevyn kuunteli.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-08-20
Arvostelija : Veli-Matti Kyllönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.