Bloodthorn – Genocide
Jahas, verisarvipirut pohjoisesta ja kesälläkin koleasta Norjasta julkaisevat neljännen albuminsa, joka on sutjakkaasti nimetty Genocideksi. Mikäpä muukaan tämän albumin otsikoksi paremmin sopisi, luvassa kun on selkäsauna sillisalaatilla ja päälle hyvät illanjatkot. Tyylinä rivakka deathpoljenta, jota ryyditetään rennoilla rässinpätkillä ja poljetaan blacksahauksin ihmisparan kalloluihin. Koska aikaisemmat julkaisunsa ovat jääneet allekirjoittaneelta nollahuomiolle, onkin aika oikaista aivosolut ojolleen ja antaa Bloodthornin näyttää pahimpansa.
Ensimmäisen kappaleen sulosävelien myötä mieleen nousevat kuvat Yhdysvalloista ponnistaneesta, varsin vähälle huomioille aikoinaan jääneestä Angel Corpsesta, jonka raivotautinen riehunta sisältää paljon samankaltaisia tukivarsia kuin Bloodthornin musiikillinen anti. Mutta siinä missä ensin mainittu keskittyi täyslaidalliseen totaalihöykytykseen, osaavat Norjan uroot antaa arvoa jyrkemmällekin jyrsinnälle, jotta tempomittari pääsee välillä keräämään voimia seuraavaa speedkeskitystä varten. Biisit etenevät pääasiassa tanakan blastkompin ehdoilla ja kun sodasta lauletaan, pitäähän sille teemaan sopivat marssirytmit olla. Vaikka tuhovälineet välillä vaihtuvatkin, ei lopputuloksessa ole mitään kaunista saatikka emotionaalisesti virkistävää, sillä täystuho on taivahan taattu. Solistin välin ärisevä, välin koriseva äänihuulipaatos liikuttelee mukavasti verisiä verbaaliryöpytyksiä ja pitää vahvasti keulapaikkaa taantumatta perushöröilyyn. Miehet selvästi osaavat hommansa, tietävät mitä tekevät ja tekevät sen hyvin. Bloodthornin statusta nostaa kitaristien selkeäkielinen soolotyöskentely, joka aukaisee kappaleisiin uusia tuntemattomia suuntaviivoja ja johdattelee teemoja uusille urille.
Genociden tekstimaailma hakee kuvajaisensa sodan kauhuista, konekivääri- ja pommikonesamplejen korostaessa tuhon jälkiä. Pienet kitaramelodian hippuset langettavat uhkaavia mielikuvia ja lisäävät painostavaa kiihkoa, joka pitää otteessaan viimeiseen riffiin. Tuotannollisesti Genocide on sieltä painavammasta, joskaan ei puhtaimmasta päästä. Kitaroiden räkäinen ja rujo särö täyttää ylimääräisetkin ilma-aukot ja rumpujen mäiske hukuttaa avunhuudot alleen. Kuitenkin jokainen osa-alue on kokonaisuuden kannalta hyvin balanssissa ja sävelet soivat vapautuneesti ja tarpeeksi ilmavasti, jotta väliin pääsee tuntosarvensa työntämään. Vaikka en itsetuhoisia taipumuksia omaakaan, tämän levyn ajan olen mielelläni tykinruokaa, useamman rynnistyksen ajan.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-28
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.