Levyarvostelut

Rotten Sound – Consume To Contaminate

Consume To Contaminate -EP:n merkitys Rotten Soundille on taatusti suurempi kuin lyhytsoiton merkitys yleensä. Syitä on ainakin kaksi: Kevättalvesta yhtye ilmoitti pitkäaikaisen rumpalinsa Kai Hahdon erosta. Hahto poisti lahjakkaana muusikkona Rotten Soundilta rajat, mitä grindcoreen olennaisesti liittyvään nopeuteen tulee. Hahdon soitosta muodostui myös näkyvä osa yhtyeen viehätystä, jopa häiritsevästi, sen verran henkilönpalvontaan liittyviä eleitä Rotiskon keikoilla näkyi. Tästä asetelmasta Hahdon paikalle tuli Deathboundin Sami Latva, jonka soittoa kuuntelee nyt puoliväkisinkin “sillä korvalla.” Henkilövaihdoksen lisäksi Rotten Soundin oli tavalla tai toisella muutettava ulosantiaan välttääkseen puutumisen. Yhtye on kulkenut pitkän, monipuolisen uran, mutta suosionsa se saavutti Murderworksin ja Exitin raaoilla ja kaahaavilla biiseillä.

EP ei jätä kylmäksi, eikä se jätä mitään epäselväksi. Rotten Sound jaksaa edelleen hyökätä vauhtiraidoilla. Lisäväriä kappaleisiin on tullut enemmässä määrin käytettävistä d-beateistä ja rokkaavammista riffeistä. En tiedä, onko vaikutelma tahaton, mutta jotenkin Rotten Sound kuulostaa nyt enemmän Nasumilta kuin aiemmin.

Latva täyttää paikkansa kunniakkaasti; hänen soittonsa on vahvaa ja tarkkaa mutta eläväistä. Latva näyttää kykyjään myös biisinkirjoittajana Fear-biisissä, joka on nasevan kaoottinen kappale. Parhaiten joukosta erottuu raskas instrumentaali CTC, johon yhtye hakee syvyyttä sellolla ja uruilla. Kappale on EP:n kokonaisuuden toimivuuden kannalta välttämätön, ja noin minuutin kohdalta alkava sellomelodian johdattelema osa on suosikkejani koko Rotten Soundin tuotannossa. EP:n muut kappaleet luottavat vauhtiin ja ovat lähinnä tasaisen varmoja tappajia sen enempää rajoja rikkomatta.

Kuuluva muutos on tapahtunut myös soundipuolella. Nyt bändin soitto hengittää. Viimeisimpiin levytyksiin verrattuna soundiin voi pettyä tunkkaisena. Mielestäni tällainen hieman rosoisempi versio toimii kappaleissa loistavasti. Levy on äänitetty Janne Saksan toimesta Sound Supremes -studiolla ja se on masteroitu tunnetussa uumajalaisessa Tonteknik-studiossa (mm. Cult Of Luna, Refused, In Flames, Khoma, jne.).

EP teki Rotten Soundista jälleen ajankohtaisen ja pelasi yhtyeelle hyvin aikaa seuraavan täyspitkän valmisteluun. Tämän perusteella ainakin minä odotan sitä innolla, innokkaammin mitä Exitin jälkeen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-04
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.