Death In Vegas – Scorpio Rising

Death in Vegas on ammattitaitoisen tuottajakaksikon Richard Fearlessin ja Tim Holmessin kummallinen projekti, jossa elektronista brittipoppia pyritään ilmeisesti tuottamaan niin, ettei omassa bändissä ole juuri ketään. Levy on lähes kokoelmanomainen otos brittipopista -rockista ja elektrosta, joskin mainiosti puristettuna ja sovitettuna albumi- formaattiin.

Voisi sanoa, että Scorpio Rising on äärimmilleen vietyä laina-artisti musiikkia. Vieraita viliseekin useammalla kuin joka toisella raidalla. Muutenkin musiikki on kautta linjan eräänlaista lainamusiikkia; kenties tämä on sellainen bändi, jonka joku brittipopin todellinen hc- fani voisi perustaa. Scorpio Rising on ikäänkuin looginen hybridi-jatko Primal Screamin, Chemical Brothersin ja perinteisemmän brittirockin viitoittamalla tiellä. Aivan esikuviensa tasolle ei Death in Vegas pääse millään tasolla, mutta hyvin lähelle kuitenkin… ja se on paljon se.

Intromaisella aloitusraidalla kuuluu Primal Scream -vaikutteet, kun taas heti kakkosraidalla vaivutaan melkein Angelo Badalamentin Twin Peaks soundtrackin hypnoottisiin tunnelmiin. Kolmantena tuleva pulssin lailla hakkaava ‘Hands around my throat’ saa sekä menonjalan vispaamaan että odotukset korkealle. Tunnetuimpana nimenä mukana häärii Liam Gallagher, joka tulkitseekin levyn nimiraidan varsin hyvin. Lyriikat ovat osuvia ja tunnelmaa tukevia, kuten nimiraidan sanoitukset: ‘I want to go to heaven / never been there before / I want to go heaven / so kill me some more’. ‘Featuring’ -artisteina on huomattavan paljon kaunisäänisiä naislaulajia, jotka leimaavatkin levyn yleisilmettä.

Hyvänä esimerkkinä levyn oivaltavasta hypnoottisuudesta on ‘Killing Smile’, jossa Hope Sandovalin herkkä ja ystävällinen ääni on saanut seurakseen lähes minimalistisesti sovitetun kitara-banjo-viulu taustan. Raita on myös hyvä osoitus siitä, miten saumattomasti akustisilla soittimilla luotu äänimaailma voi istua osaavien konevelhojen levylle. Loppulevyltä pompsahtaa vielä yksi raita ylitse muiden; ‘So you say you lost your baby’:ssä on perinteisessä rokkihengessä laulettua karheutta, viulujen tuomaa ilmavuutta ja ennenkaikkea pirun hyvä meno!

Scorpio Risingia on helppo suositella. Jos Primal Scream, brittirockbändit ja brittiläiset konevelhot ihastuttavat, niin eiköhän tämäkin. Tyylikästä , ja joskaan ei ehkä nerokasta, niin ainakin varsin fiksua ja rikasta musiikkia. Omalla kohdallani ei ole pelkoa että tämä jäisi hyllyyn pölyttymään.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-10-30
Arvostelija : Atte Jaakkola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.