Keane – Under The Iron Sea
Brittiläisen Keane-trion debyytti Hopes And Fears vuodelta 2003 oli massiivinen hitti yllättäen useimmat menestyksellään.
Viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti myynyt levy voitti palkintoja oikealta ja vasemmalta. Menestys oli siis melkoinen,
ja sen myötä bändi joutui tietenkin kiertämään melko lailla. Yhtye kuulemma sävelsikin uutta Under the Iron Sea -pitkäsoittoaan keikkailutaukojen
aikana, ja kenties katkonaisen sävellysprosessin ansiosta uuden levyn tyyli on niin monenkirjava. Löytyy niin pelkistettyä balladia kuin pursuilevaa melodraamaakin. Maalailevammat
kappaleet tuovat välillä mieleen Mew’n ja Radioheadin. Toisaalta laulaja Tom Chaplinin ääni muistuttaa joskus kollega
Musen Matthew Bellamya – onneksi ilman jälkimmäisen ikäviä falsettomaneereja. Joka tapauksessa Chaplinin lämmin ja vivahteikas ääni toimii
erinomaisesti edustaen tämän levyn parhainta antia.
Under the Iron Sea on lennokkaan ilmava sikermä kosketinvetoisia popkappaleita, joiden erilaisuus ja dramaattisuus herättää halun kuunnella levy yhä uudelleen. Kitaroita levyltä ei löydy juurikaan, mikä on varmasti Keanen pääasiallisin erikoisuus. Yhtye todistaakin, että pelkällä koskettimien, basson ja rumpujen yhdistelmällä voi pärjätä. Haikeus ja melankolia ovat levyn dominoivat tunnelmat duurien näyttäytyessä luodakseen kokonaisuuteen näppärää kontrastia. Uudeksi U2:ksi Keanesta ei vielä ole, vaikka joidenkin sävellysten mahtipontisuus sellaisista pyrkimyksistä kieliikin. Under the Iron Sea on kuitenkin likimain täydellistä poppia kesäisten iltojen soundtrackiksi.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-11
Arvostelija : Juhani Pitkänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.