Tjolgtjar – The Tjolgtjarian Mass

Kaikissa meissä asuu pieni Elton John. Kuulit oikein, ja myös Ikidiritomidunissa tunnetuksi tullut multi-instrumentalisti Jr. Preston kantaa häntä sisällään. Tästä meillä on todisteena herran blackmetallin suuntaan kumartava soololevy The Tjolgtjarian Mass, joka on malliesimerkki musiikillisesta kaapistaulostulemisesta. Vai miltä teistä kuulostaisi rujon ja perkeleellisen kaahauksen sekä jollain sairaalla tavalla Eric Claptonilta kuulostavien pop-rock -elementtien yhdistelmä?

Kuten arvata saattaa, lopputulos on karmaiseva. Jr. Prestonin vokalisointi kuulostaa lähinnä krapulaiselta Allu Tuppuraiselta äänenmurroksen partaalla, samalla kun kitarat taistelevat tämän kesän ärsyttävimmän äänen tittelistä hyttysten ininän kanssa. Rummut tuovat mieleen kaukana pauhaavan junan, paitsi silloin, kun ne on tehty kotitietokoneella, millä luulen muuten koko levyn nauhoitetun.

Silloin tällöin kitaroista sai selvää, eikä karvas totuus ollut kaunis. En ole ikinä kuullut surkeampia Dimmu Borgir -pastisseja. Kaikki kliseiset ja kertaan jos pariinkin tehdyt riffit pomppivat silmille täysin päättömässä järjestyksessä. Sanoituksistakaan en saanut selvää, eikä niitä voinut kansilehtisestä lukea, sillä ne herra Preston oli päättänyt painaa ne uskottavasti fonttikoolla 8 ja fraktuuralla. Levyn kannet muuten olivat mustat, niissä itse artisti istuu tummanpuhuvana pöydän ääressä. Pöydällä on yllättäen kynttilöitä ja pikarillinen verta.

Tällaisia levyjä hyppii silmille silloin tällöin, ikävä kyllä varsin säännöllisesti. Nähtävästi blackmetallia tehdessä ei tarvitse käyttää minkäänlaista itsesensuuria, sillä tällä kiekolla on ilmeisesti nähtävillä tekijän koko musiikillinen lahjakkuus. Miksi sitten kääriä se tällaisiin saatanallisiin kuuntelijaa hämääviin kansiin? Ja miksi joku haluaa julkaista tällaista? Nyt demobändit äkkiä postia yhdysvaltalaiselle Baphomet Recordsille, joka tämän ulosti.

Jopa Matti Nykäsen tuotokset ovat musiikillisesti arvostettavampia kuin tämä täysin mitäänsanomaton räiskäle. Melkein hävettää ylipäätään sanoa kuunnelleensa. Kun soundit todella kuulostavat siltä, että mikit ostettiin belsebuupilta ja ärinätaito jeesukselta, biisit pöllittiin muilta artisteilta ja koko komeuden päälle solmittiin vielä hassunkurinen kliseyden rusetti, voi vain kysyä, miksi? Lainaan Nykäsen sanoja: “Keikoilla minä olen se artisti ja bändi hoitaa musiikkipuolen.” Samaa voi sanoa The Tjolgtjarian Massista, paitsi että eihän tällä soita edes sitä bändiä.

Annan pisteen pop-rock -vaikutteista.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2006-08-20
Arvostelija : Veli-Matti Kyllönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.