Levyarvostelut

Gorelord – Norwegian Chainsaw Massacre

Muun muassa Grimfistin keulakuvana ja Necrophagian kitarapiiskurina paremmin tunnettu Frediablo lataa lihakaupan makkaravaakaan henkilökohtaisen projektinsa Gorelordin kolmannen albumin Norwegian Chainsaw Massacren. Kuuntelukokemus vastaa kyllä albumin otsikkoa, mutta valitettavasti ilman positiivista hurmoksellisuutta. Yksinkertaistettuna albumin teemana on verta ja suolenpätkiä, verta ja kallonpalasia, verta ja verta verellä valeltuna, musiikillisena ohjenuorana taas rujo ja yksinkertainen koulorypistys, johon heitellään sekaan asenteellista nytkyttelyä ja niitä ah niin tyhjänpäiväisiä leffasampleja. Niin paljon kuin varovasti toivoinkin tältä albumilta, ei N.C.M. luo korvieni väliin muuta kuin kivuliaita känsiä.

Grimfistin levyillä väläytellyt laulutaidot on tällä julkaisulla huitaistu vasurilla syrjään ja isketty niiden sijaan kaljakorinavaihde päälle. Kuten lauluista myös muusta kokonaisuudesta hönkii niin kakan kuin huolimattomuudenkin löyhkä. Biisit ovat vain yhdentekeviä hönkäisyjä jostain toteuttamiskelpoisesta, väljähtäneitä ideoita köyhällä toteutuksella. Esimerkiksi jo edellä mainittu Necrophagia työstää samankaltaisista ideoista todella iskevää ja pelottavaakin tavaraa. Ja kuinka monen albumin alussa pärähtää moottorisaha käyntiin? Eiköhän se efekti menettänyt merkityksensä jo Maukka Perusjätkän esikoisella. Gorelordin konsepti ei toimi enää pelkän luurangon avulla, mukaan tarvitaan kilometrikaupalla a-luokan verta ja suolenpätkiä.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-06-17
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.