Acacia Strain, The – The Dead Walk
Kaiken alleen murskaavaa raskautta ja rytmillistä monipuolisuutta. Siinä The Acacia Strainin muutaman vuoden takaisen kakkoslevy 3750:n päävaltit. Levy lähes pakotti takomaan pientä päätä seinään kolmen kitaran äänivallillaan ja tarttuvilla kappalerakenteillaan. Kolme matalalla murisevaa kitaraa asettaa arvatenkin tiettyjä rajoituksia riffien ja kappaleiden monipuolisuudelle, ja uudella The Dead Walk -levyllä esiintyykin trimmatumpi yhtye. Kolmas kitara on jätetty pois, ja rumpali ja basisti ovat vaihtuneet. Nopeutta on lisätty ja jopa doommainen raskaus on vaihtunut hivenen brutaalimpaan ulosantiin.
Adam Dutkiewiczin tuotanto on jälleen kerran takuuvarmaa laatua. Kitaroiden infernaalinen möyrintä on antoisaa kuunneltavaa, ja rumpujen paikoitellen meshuggahmainen täsmätyöskentely riffien kanssa kirvoittaa kennelmerkit ilmaan kotioloissakin. Vincent Bennetin murina ja kiljunta ovat yhä tunnistettavan asenteikkaita, eikä tämän bändin yhteydessä kyllä voisi kuvitellakaan “musiikillista kehitystä” esimerkiksi melodisten vokaalien muodossa. Takuuvarmaa työskentelyä, joka ei kenties kuitenkaan nouse edellisen levyn tasolle. Odotin suurempia yllätyksiä näin omaperäiseltä yhtyeeltä. Jos pidit edellisestä levystä ja jäit kaipaamaan enemmän samaa, hanki The Dead Walk.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-27
Arvostelija : Juhani Pitkänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.