Levyarvostelut

Spektr – The Near Death Experience

Kuten levyn nimikin jo kertoo, rajakokemukset ovat Spektrin debyytin kantava voima. Alkukantaisen kylmä ja brutaali black-rähinä sekoitettuna väkivaltaisesti ambient-maisemiin, noise-pörinöihin ja lukuisiin sampleihin tuottaa syvälle uppoavan kokemuksen, josta tekee mieli ponnistella mahdollisimman nopeasti ylös. Kappaleiden toisiaan seuraavat, perustaan kiinnittämättömät osaset syöksähtelevät tempon heilahdellessa sinne tänne ja ilkeä viima vyöryy niskaan taukoamatta. Käsityskyky joutuu välillä varsin koville, sillä Spektr nostaa korvien kuultavaksi pirunmoisen äänivyöryn.

Kokonaisuudesta jäävä lievä improvisaation maku, varsinkin rumpuraitojen osalta, ja se antaa kuvan tuhon viimeisten rippeiden kantajista, jotka raahustavat likaisen sanomansa kanssa loputtomasti, rauhaa saamatta. The Near Death Experiencellä rauha koittaa lopulta, mutta aivojen pimeimmissä sopukoissa myllerrys jatkuu yhä pitkään levyn loputtuakin. Sen sijaan, että myllerrys herättäisi kysymyksiä tarkoituksesta, jättää se vain nihkeän olon. Tätä kokonaisuutta ei ole tarkoitettu sisäistettäväksi, se tarttuu jos on tarttuakseen. Yhtyeen voima ei perustu sävelillä leikittelyyn vaan impulsseihin, jotka vyöryttävät kokonaisuutta eteenpäin. Välillä tosin toivoisi, että yhtye puskisi tunnetilojen raja-aitoja kasaan enemmän säveltaiteellisin keinoin, sillä nyt käsiin jää melkoinen puuro lähestulkoon jäsentelemätöntä kaaosta. Se tosin lienee yhtyeen tarkoituskin, joten jää täysin kuulijan päätettäväksi, kuinka rujoilun sulattaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-16
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.