Tool – 10 000 Days

10 000 Days varastaa 3-d-laseineen katseesi ja herättää mielenkiintosi jo kaupan hyllyllä. Tummanpuhuvien kuorien riikinkukkoisen sisustuksen suunnitteluun onkin käytetty tunti ja dollari poikineen. Omaleimaista, tunnelmallista ja näyttävää – eikä nuottiakaan ole vielä kuultu. Toimiva strategia – ja kun kannet vieläpä johdattelevat oikealle polulle niin ei voi muuta kun kummissaan nyökytellä hyväksyvästi.

Nyökyttely jatkuu loistokkaan Vicarious-singlen myötä. Harvinaisen itselleen uskollisesti liikkeelle lähtevä ykkösraita on hehkuvan epätoivoista mantrametallia, mutta kuitenkin tietyllä inhimillisellä mausteella, introspektiivisellä itseironialla ja sielukkaan tiiviillä näkemyksellä. Vauhti pidetään pinnassa kappaleen lopettavasta, pisteliäästä riffivariaatiosta Jambin yksinkertaisen iskevään introon. Astetta pelkistetympi hammasrataskin tekee työnsä vaikka kulmia olisikin hieman hiottu. Välillä liikutellaan palloa pitkillä hitailla liikkeillä, kunnes lopuksi taas lisätään vettä myllyyn. Mallikelpoista.

Sitten alkaa vallankumous. Täytebiisit valtaavat leijonanosan muuten niin herkulliselle näyttäneestä kakusta. Kauniilla efektikitarateemalla soljuva Wings For Marie (Part I) on kuin sadepisarat, mitkä putoilevat hidastetussa filmissä kirkkaaseen lammikkoon. Myös siinä mielessä, ettei kyseistä tapahtumaa ihan joka päivä -tai näin pitkään- jaksaisi ihmetellä. Kerran, pari ja/tai tietyssä olotilassa kyllä. On tapoja nostaa tätä arvosanaa helposti ja kotikonstein. Tiedät kyllä mistä puhutaan.

10.000 Days (Wings, Part II) jatkaa eteeristä, vetistä ja hitaasti vedettyä linjaa syvempiin vesiin. Päätä nostetaan periskoopin tapaan vasta The Potin intron johdattelemana. Nyt liikutaan tutummissa sfääreissä, ja pään rytminen nyökyttely ja bassaritapailu saakin luvan jatkua…

…ja loppua kuin seinään Lipan Conjuringin käsittämättömien intiaanimenojen ajaksi. Hohhoijaa. Lost Keys (Blame Hoffman) on industriaalirokkiminimalismia parhaimmillaan, mutta on turhan tapahtumaköyhä kahden sävellyksellisesti matalajännitteisen kappaleen puristuksessa. Seuraavana liukuhihnalla häämöttävä höpötyssamplevoittoinen Rosetta Stoned on nimittäin se levyn varsinainen välipalakohellus. Kyllä. Tässä se on. Täytebiisi. Kylläpä kyllä.

Intension ottaa suloisen aikansa leirinuotilla ennenkuin päästään lihaan käsiksi. Kaunis kitarakuvio viipaleesta löytyy, mutta kyllä kuulijalta taas vaaditaan ämpäritolkulla hermostostaminaa pidemmälle pääsemiseksi. Right In Two onneksi edes jossain vaiheessa karistaa hieman pölyjä päältään, vaikkei Toolin best of -julkaisulle mitään asiaa olekaan. Viginti Tres taas on vain yksi ambient-humina lisää.

10 000 Days ei sovellu lyhytjännitteisille, kiireessä kuunneltavaksi, eikä moneen muuhunkaan tilanteeseen, mutta silloin harvoin kun hetki on oikea on musiikin aikaansaama tunnevirtaus fyysisesti koettavissa aina sormenpäistä varpaisiin kulkevana sähköisenä jännitteenä. Kolme viidestä on überkriittinen minimi lahjakkaan, näkemyksellisen yhtyeen uutukaiselle. Arvosana toimii mielipiteen ponnahduslautana epätasapainoiselle albumikokonaisuudelle.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-19
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.