Snow Patrol – Eyes Open

Chris Martinin pitäessä ansaittua lomailuaan ja lapsenhoitotuokiotaan, on Snow Patrolilla erinomainen sauma iskeä juuri tuohon melankolisen popin silmäkkeeseen. Sen verran sanottakoon varoituksen sanasena ennen kuin ryntäätte joukolla kauppoihin, että ei tässä ihan samassa kastissa painita. Kuitenkin Parachutesin aikainen Coldplay tästä vahvasti tulee mieleen. Juuri tuo on se kultainen aika jolloin “kukaan muu” ei kuunnellut kyseistä yhtyettä.

Yhtye on saanut varsin pimennossa suosiolta rakennella kahta ensimmäistä albumiaan aina vuodesta 1998 asti, sillä vasta kolmas pitkäsoitto Final Straw toi yhtyettä hieman paremmin esiin parrasvaloihin sieltä varjoisilta indie-kujilta, jossa bändi oli aikaisemmin hiippaillut. Kaksi miljoonaa myytyä albumia ja brittimedioiden varaukseton suitsutus takasivat sen, että Eyes Open nousi listaykköseksi kotimaassaan heti ilmestyessään. Oikeastaan tuossa ei ole koko totuus asiasta, sillä levy on oikeasti paalupaikkansa tienannut. Sen kappaleet ovat sydäntä särkevän kauniita, melodisia ja melankolisia. Monille tuo saattaa toimia jonkinasteisena hirvityksenä. Kehotan kuitenkin kaikkia brittiläisen kevyemmän rokin – vai puhutaanko nyt popista, ei puhuta, kyllä tämä rokkia on – tutustumaan tähän kauniilla tavalla herkkään ja rullaavaan albumiin. Vaikka kappaleissa on jotakin isoa, on biisinikkari Gary Lightbody silti onnistunut säilyttämään maanläheisyyden kaikissa kappaleissa. Mistään U2-luokan stadionpöhöstä ei onneksi ole tietoakaan.

Vaikka yhtye peribrittiläiseltä kuulostaakin, puuttuu siltä Keanen debyytin yltiöpäinen romanttisuus. Sen tilalla on oikeata karismaa, oikeastaan hieman samaan tapaan kuin mitä esimerkiksi Oasiksella on. Avausraidan You’re All I Have rullaavasta karismasta siirrytään varsin mallikkaalla tavalla Hands Openin tunnelmaan, joka on mustanpuhuvampaa vaikkakin samalla tavalla rytmitettyä. Kappaleiden linjaus on vaihteleva mutta ei missään nimessä epätasainen tai muulla häiritsevällä tavalla rikkonainen. Kitarat saavat tuekseen erinomaisesti tukevaa viulutyöskentelyä, oikeastaan melko monella kappaleella. Levyn onneksi mukaan on laitettu noita menevämpiä kappaleita, ettei illuusio yhtyeen rullaavuudesta katoaisi kokonaan jousisoittimien alle.

Yhtye osaa loistokkaiden kappaleiden rakentamisen oikeista palasista. Samalla se pystyy yhdistelemään harrasta ja aavistuksen riehakastakin tunnelmaa loistavasti keskenään. Ei varsinaisesti kappaleiden sisällä mutta levyn sisällä kuitenkin. Jokainen palanen toimii omalla paikalla, oli sitten kyseessä herkkyys tai rouhevuus. Voin varauksetta suositella sekä Keane- että Coldplay-diggareille, ja miksei myös muille. Unohdetaan se Starsailorin ruikutus ja ostetaan kunnollista poppia omaan hyllyyn.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-06-17
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.