Dismantled – Standard Issue

Gary Zonin, alias Dismantledin uusin kokopitkä on ristiriitainen paketti. Kriittisine lyriikoinen se teilaa sarkastisesti pop-musiikin ja muunkin maailman yksipuolisuutta, mutta levy itse on varsin simppeliä ja korutonta EBM/futurepop-junnausta. Ja ne mainoskirjeen mainostamat lyriikatkin muistuttavat lähinnä lukiolaispojan spontaania vihanpurkausta. Kaupallisen uskottavasti kasattu promopaketti ja suuret sanat antavat kuitenkin odottaa, josko Dismantled tarjoaisi piristysruiskeen maneeriselle konegoottimaailmalle.

Homma rykäistään käyntiin vaatimattomasti Anthemiksi nimetyllä raidalla, joka luottaa pääriffinsä laatuun siinä määrin, että sitä pyöritetään läpi koko kappaleen. Vokaalihookki on kohtalaisen onnistunut, mutta kappaleen vetovoima tyssää muutaman minuutin jälkeen. Olo on kuitenkin vielä luottavainen, mutta toisen biisin kohdalla albumi sukeltaa jo syvälle: väkinäisen rankkojen soundien päälle on luotu laiska futurepop-kappale, jossa laulun kehnoutta piilotellaan studiokikoin. Kuivan karu soundimaailma ja raastavan viheliäiset äänet luovat useille biiseille myös vahvan Nine Inch Nails -leiman, mutta materiaali kuulostaa lähinnä teennäisen neuroottiselta. Missä aggressiivisuus ja voima?

Industrial-musiikin 1990-luvun kulta-aikojen jälkeen vain harvat artistit ovat saavuttaneet jotain siitä kylmän koneellisesta vimmasta ja futuristisuudesta, johon skenen pioneerit kykenivät. Dismantled uppoaa monen muun surkuhupaisan virityksen kastiin. Ehkä kyseessä on vain uskon hiipuminen siihen, ettei sitä koneiden hallitsemaa kyberpunk-maailmaa koskaan tulekaan: joudumme tyytymään vain paisuneiden suuryhtiöiden kasvavaan valtaan.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-27
Arvostelija : Pauli Komonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.