Laurila – EP
Laurila on Office Building -yhtyeen nokkamiehen Janne Laurilan perustama vuoden vanha bändi, jonka tulevalta debyyttialbumilta on julkaistu muutaman verran esimakua lyhyesti nimetyllä EP:llä.
Mainittakoon nyt heti kättelyssä, etten ole Office Buildingia kuullut, joten vertailua odottavat joutunevat pettymään. Laurilan musiikki kuitenkin on ilmaisultaan varsin monitahoista indie-poppia. Tälle levylle mahtuu mukaan sekä miltei rautalankakomppauksella junttaavaa runttausta että hieman Red Carpetista muistuttavaa tunnelmointia. Kolmen levyllekin mukaan eksyvän kappaleen lisäksi EP:ltä löytyy eksklusiivinen bonusraita, hieman Neil Young -vaikutteinen Milky Ways.
Vaikka biisit yksittäisinä toimivat erinomaisen hienosti, kokonaisuus ei ihan samalla tasolla vakuuta. Yhtenäisyyttä ei synny, enemmänkin kyseessä on nippu yksittäisiä biisejä. Tämä on kuitenkin hyvin pieni miinus EP:n kohdalla, eli siis nillitän jälleen vain nillittämisen suomasta ilosta.
Kaiken kaikkiaan Laurilan EP:stä jää oikein myönteinen fiilis, ja se jättää odottelemaan varsinaista pitkäsoittoa innolla. Pikkukiekko sisältää kaunista, sielukasta musiikkia, joka ei kuitenkaan jää pelkäksi kenkiintuijotteluksi. Kannattaa tutustua.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-08-20
Arvostelija : Juho Leppänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]