Levyarvostelut

Prisondream, The – Further Away In Silence

Tamperelainen The Prisondream on tämän kakkosensa perusteella eräällä tavalla oman unensa vanki. Sen haikailevat tavoitteet mullistavasta indie-rockin kiehtovasta valloittavuudesta romuttuvat jo Radios-kappaleessa, josta huokuu väsynyt ja apaattinen vaihtoehtorokin alaskaala. Yhtyeen nimi voisi oikeastaan olla Apathy Ensemble. Sen verran mallinnusta on haettu Porin suunnalta, ettei siihen voi olla kiinnittämättä huomiota. Palo ei tosin ole lähellekkään samaa luokkaa. Vaikka tietenkään yhtyeiden vertailu keskenään ei aina ole se paras mahdollinen tapa arvioida musiikkia, nyt sille ei kerrassaan voi mitään.

Pisintä kakkua ja suurimpia illuusioita tällä lätyllä kantaa taakkanaan vokalisti Jukka Kujansivu. Herran aneeminen ja nuhainen ääni on varmasti vannoutuneimpien indie-diggareiden ja slim-farkkuihmisten mielestä timanttinen, mutta tavallista kuluttajaa se hämää aivan liikaa. Olisiko miksauksessa vikaa vai onko ääni oikeasti noin vaatimaton, mene ja tiedä. Tai oikeastaan sen saisi parhaiten selville katsastamalla yhtyeen lavalla.

Vaikka tässä on nyt moitittu jo enemmän kuin tarpeeksi, niin on mukana kuitenkin kelvollisia kitarakuvioita ja hienoja ideoita kappalerakenteissa. Harmi vaan, että esimerkiksi kertosäe Wait, It’s Coldilla saa lähes raivon nousemaan pintaan. Miksi muuten niin mallikkaassa ja rokkaavassa kappaleessa on noin aneeminen kertosäe? Toisaalta Angels, Betrayal & Conspiracy nostaa kokonaiskuvaa positiiviseen suuntaan sen verran, että mahdollinen live-keikka saattaa vielä katsastukseen yltää.

Lyyrinen puoli levyllä on puettu novellin asuun. Sanat ovat kertomus ulkopuolisen silmin nähdystä miehestä, jonka sisällä asustaa toinen mies. Kolmiodraamaa lukion filosofian ja psykan tunneille. Filosofointia en ole juurikaan kannattanut, enkä sen enempää nuhaisia kertosäkeitä, joten sori pojat.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-08-20
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.