Akercocke – Rape Of The Bastard Nazarene
“Hereupon i defy God and his Christ. The angels of Heaven. Rejecting all that lives in Gods name.” Tällä julistuksella lähtee Akercocken lätty Rape Of The Bastard Nazarene käyntiin. Julistus kertookin melko pitkälle millä linjoilla levyllä liikutaan. Rape Of The Bastard Nazarene on Akercocken ennen uusinta levyään (The Goat Of Mendes) julkaistu omakustanne, joka on nyt julkaistu uudelleen rajoitettuna 500:n kappaleen painoksena. Bonuksena levylle on vielä laitettu 3 bonusbiisiä ajalta jolloin orkesterin nimi oli vielä Salems Orchid.
Akercocke soittaa kuolonmetalliaan hyvin omaperäisellä ja kierolla otteella. Levyn biiseissä on paljon mielenkiintoisia koukkuja ja vaihtelevuutta. Vertailukohdetta Akercocken musiikille on vaikea löytää. Musiikissa yhdistyvät brutaali deathmetalli ja vähän rauhallisemmat suvantokohdat. Tätä rauhallisuutta ei kuitenkaan kovin useasti viljellä, vaan pääpaino on raivokkaalla deathmäiskeellä. Mukana on myös vivahteita Akercocken progressiivisesta puolesta. Levyn isona haittapuolena voi mainita aivan luvattoman huonot saundit. Levyn äänimaailmasta tulee mieleen Cradle Of Filthin varhaiset demot. Musiikki on kuitenkin sen verran vangitsevaa, että huonon äänenlaadun unohtaa pian.
Akercocke ei ole helppoa musiikkia ja Rape Of The Bastard Nazarene tarvitsee monta kuuntelukertaa avautuakseen. Levyyn paneutuminen on kuitenkin palkitsevaa. Lätystä paljastuu joka kerta jotain uutta ja pikkuhiljaa oudon kuoren alta paljastuu loistava yhtye.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-03-06
Arvostelija : Toni Peltola
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.