Passionworks – Blue Play

Sininen. Sinisen sanotaan olevan pääväreistä rauhallisin ja rauhoittavin, ja sillä voidaan kuvata esimerkiksi levollisuutta, unta ja kaikkea sellaista. Kaikki meistä muistavat, kuinka jo Rautavaaran Tapsa lauloi lapsille Nukkumatista ja sinisestä unesta. Tässä vaiheessa oikolukijan punakynä alkaa leijailla arvostelun yläpuolella huolestuttavasti, ja lukijat epäilevät arvostelijan kaapanneen apteekin oopiumit parempaan käyttöön. Siispä asiaan.

Etelä-Pohjanmaalla perustetun Passionworks-yhtyeen tuore albumi Blue Play on nimensä mukaisesti osittain sininen. Painotus on selvästi rauhallisessa power popissa, joskin välillä kitaravallien jyrkkyys pistää jopa hämmästelemään.

Yhden miehen komiteamme aloittaa tällä kertaa levyn ruotimisen löytämistään hyvistä puolista. Laulajatar Harry Hägglundin ääni on riittävän vahva, ja sopii yhtyeen musiikkin hienosti. Lopputulos miellyttää korvaa. Jäinkin miettimään, miltä levy kuulostaisi runsaammalla stemmalaulujen käytöllä.

Myös yhtyeen biisinikkarien sävellystyö on hyvälaatuista, jos kohta ei hirveän omaperäistä. Tottumattomampi kuulija sekoittaisi varmasti helposti yhtyeen esimerkiksi Evanescenceen tai Within Temptationin tuoreempaan tuotantoon, olkoonkin, että laulajat näillä yhtyeillä ovat eri maailmoista ja että Passionworks ponnistaa erilaisesta ilmaisusta. Mollissa mennään suuri osa ajasta, ja ajoittain melodiat ovat erittäin hienoja. Esimerkkikappaleina esiin nostettakoon Flying sekä hieno Angels Crossing. Sinänsä harmittavaa, että kevät ei oikein vuodenaikana tee oikeutta tällaiselle musiikille. Nämä kappaleet sopisivat oikein hienosti syksyiseen iltaan.

Kehumisen vastapainoksi on kuitenkin annettava sitten sitä kritiikkiä. Välillä hyvinkin runsaasti viljellyt rammsteinihtavat särökitaravallit eivät mielestäni istu kappaleisiin, vaan tuntuvat kuuluvan ihan jollekin muulle levylle. Yhtye on kuitenkin vahvemmilla silloin, kun se keskittyy tunnelmallisempaan ulosantiin. Sanottakoon tosin, etten ole yhtyeen aiempaa tuotantoa kuullut, mutta ymmärtääkseni Blue Playlla kitararunttausta on vanhempia levyjä vähemmän.

Toisena esille pomppaavana seikkana nostaisin Anssi Kipon tuotannon. Vaikka musiikki onkin radioaalloille suunnattua, on tuotanto silti mielestäni turhan kliinistä, eikä levyltä tahdo hiomattomia särmiä löytää. Ymmärrettävää, mutta valitettavaa.

Pitkään harkitsin pisteytystä, mutta en tällä kertaa voi korkeampia pisteitä antaa. Materiaaliin huonosti sopivat kitaravallit ja turhan paljon radioaalloille tasapäistetty tuotanto yhdessä omaperäisyyden puutteen kanssa pudottavat pisteitä. Passionworks jää täten vähän väliinputoajaksi omissa kirjoissani; se on helposti riittävän laadukasta omassa sarjassaan radiossa soitettavaksi, mutta se ei tahdo kuitenkaan erottua muista tarpeeksi kohotakseen suurempaan arvoon.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-18
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.