Dragonland – Holy War
Jo toiseen albumiinsa ehtinyt ruotsalainen Dragonland soittaa perinteistä power metallia. Vaikutteiksi mainitaan uudemmista bändeistä mm. Rhapsody, Stratovarius ja Nightwish; vanhasta koulusta niin Helloween kuin Iron Maidenkin. Eiköhän tuosta alaa tunteva jo saa varsin hyvän kuvan siitä, mitä odottaa.
Kuten harva power metal -bändi tänä päivänä, ei myöskään Dragonland tuo varsinaisesti mitään uutta heavy metalliin. Mutta sen minkä Dragonland tekee, se tekee hyvin. Kappaleet ovat viihdyttäviä ja musiikillista osaamista esitellään sopivissa määrin. Erityisesti vokalisti tekee vaikutuksen puhtaalla ja syvällä äänellään. Nimikkoraidan ohella Holy Warin parasta antia on kappale A Thousand Points of Light. Huolimatta yhtymästä Bruce Dickinsonin soolouran alkupuolen samannimiseen kappaleeseen, tämä kappale suorastaan vaatii tulla kuunnelluksi yhä uudelleen ja uudelleen.
Erityisesti Holy Warissa lämmittää se, ettei levyllä ole pyrittykään tarttumaan powerin viimeisimpiin kaupallisiin tuuliin, vaan on tehty sitä, mistä todella tykätään. Lisää särmää tuo myös se, että soittajien taitotaso on selkeästi massan yläpuolella. Säväys sinfonisuutta viimeistelee kokonaisuuden. Mainittakoon vielä, että levyllä vierailee soolokitaristina Dream Evilistä tuttu Gus G. ja onpa Dragonlandin kosketinsoittaja soittanut jopa itse King Diamondissa!
Pidemmittä puheitta, kyseessä on perinteinen, vahva ja viihdyttävä power metal -levy. Mikäli alussa mainitut yhtyeet hivenenkään kolahtavat, suosittelen tutustumista.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-03-08
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]