Supreme Court – Promo 2006
Jo viidenteen promoäänitteeseensä ennättänyt espoolainen Supreme Court sekoittelee junttaavaa metallia ja hevirockia suhteellisen persoonalliseksi keitokseksi. Erityisesti kitaristikaksikon (Tuomas ja Jussi) työskentely on paikoin komeaa kuultavaa, ja Jussin laulusuorituksetkin ovat hyvää keskitasoa. Biisimateriaalia leimaa kuitenkin pieni sekavuus, joka pudottaa pisteitä.
Komeariffinen Murder käynnistää promon mukavasti rullaavan metallin merkeissä. Kappaleesta löytyy sekä nopeaa rynnistystä että seesteisempiä hetkiä, ja muutama turha karjahdus. Kakkosraita Have Mercy muuttaa meiningin metallisista kohdistaan huolimatta selvemmin kohti hevirockia. Kitarat surraavat hyvin ja moniminuuttiset sooloilut antavat biisille komeat päätöstahdit. The Cynic on puolestaan jälleen panteramaisesti jyräävää vääntöä, joka ei säväytä yhtä vahvasti kuin edellinen raita. Viimeisenä palana maistellaan vielä hevirockin melodioita ja vauhtia asiallisesti toimivan Tidetunerin muodossa.
Soitto- ja sävellystaito on Supreme Courtin vahvinta osaamisaluetta, kun taas parannettavaa piisaa vielä laulun ja sovitusten kanssa. Biiseissä on tavallaan liikaa vaihtelevuutta eli välillä mennään selvästi metallisesti ja välillä kurvaillaan täysin rockin parissa. Jäin siis kaipaan tarkempaa linjanvetoa jompaankumpaan genreen, vaikka nykyinen yhdistelmäkin on varsin kuunneltavaa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-24
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.