Don Johnson Big Band – Don Johnson Big Band

Don Johnson Big Bandin uusi, yhtyeen nimeä kantava levy ponkaisi suoraan maamme viralliseen listakärkeen, eikä niinkään yllättäen, olihan aiempi, täydellisyyttä hiponut Breaking Daylight pidemmän aikajanan mittainen menestys. Ensimmäiset uuden levyn kuuntelukerrat saivat arvioijan ihmettelemään, onko laadukas bändi todella voinut tehdä näin keskinkertaisen ja tylsän kokonaisuuden. Kolmestatoista kappaleesta vain yksi, Busy Relaxin’ nimeltään, herätti mielenkiinnon. Loput kappaleet kuulostivat aivan liian turvallisilta, ja etenkin akustiset kappaleet pistivät haukotuttamaan. Missä olivat isot biitit ja Tommy Lindgrenin energinen flow? Sinkkukappale Roadkin soi niin monotonisen bassolinjan ryydittämänä, että hohhoijaa.

Seuraavien päivien kuuntelukerrat paljastivat, että kuten useimmilla nuorilla tai sellaisiksi uudestaan halajavilla, toistuva hevin kuuntelu oli sumentanut tajuntani. Don Johnson Big Bandin kokonaisuus on Breaking Daylightia seesteisempi, rauhallisempi ja jatsahtavampi, mutta samalla tyylillisesti monipuolisempi ja yksityiskohdiltaan harkitumpi. Pekka Kuusiston viulu maustaa useaa kappaletta, kuten myös vakikokoonpanoon kuuluvan Pekka Mikkosen komea tenorisaksofoni. Emma Salokosken tähdittämä, aurinkoisista palmunlatvoista unelmoiva Cocoa Cacao on yksi levyn kohokohdista, samoin kuin kadonneesta rakkaudesta kertova Private Intentions, joka soi isosti gospel-tyylisen taustakuoron avustuksella.

Jackin lähes hyökkäävän uskonnonvastaiset sanoitukset saivat nyökkäilemään mukana hymyssä suin. Edellisen levyn Nightman-kappaleen teemaa jatkava Hidden Rainbow kertoo tarinan yhteiskunnan unohtamasta kadunmiehestä, jolla ei ole hajuakaan minne kaikki kiireiset porvarit ryntäilevät. Kenties jossain on ilmaisia drinkkejä tarjoilla? Muutamaa Fugees-riimiä lainaileva, Teksasin punaniskameininkiä fiilistelevä Retardson on selkeä napautus Yhdysvaltojen hallintoa kohtaan. Lindgrenin riimit toimivat jälleen mainiosti.

Don Johnson Big Bandia on nauhoitettu vaikka missä, Helsingissä, Hollolassa, Portugalissa ja Nashvillessä. Soundimaailma on tähän nähden hämmästyttävän yhtenäinen, ja useimmissa kappaleissa vieraileva saksofoni tuntuu jotenkin kokonaisuuden punaiselta langalta. Breaking Daylightin veroiseksi täysosumaksi en tätä levyä sanoisi, mutta tyylitajultaan erinomainen ja kuuntelun myötä paraneva platta on joka tapauksessa kyseessä. Suositellaan jokaiselle, joka ei ainakaan teoriassa karsasta jatsin kuuntelua aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-05
Arvostelija : Juhani Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.