Cataract – Kingdom

Vuodesta 1998 toiminut Cataract on päässyt jo toiseen Metal Bladelle tehtyyn albumiinsa, ja nyt viimeistään tulee jytisemään niin, että Alpit tärisevät. Jos ei myyntilistoilla, niin ainakin keikoilla ja levysoittimissa ympäri Eurooppaa. With Triumph Comes Loss oli jo sellainen sekoitus hardcorea ja Slayerin täsmäriffittelyä, että siitä parantaminen tuntui ennen Kingdomia lähes mahdottomalta tehtävältä, vaan niinpä Sveitsin pojat ovat tehtävänsä suorittaneet, ja vieläpä tyylillä.

Musertavalla levyllä liikutaan musiikillisesti akselilla, jonka alkupisteessä sijaitsee Hatebreed, loppupäässä jo mainitsemani Slayer ja jossakin keskipisteen tienoilla Bolt Thrower. Tuota keskivaiheen rytinäremmiä kunnioitetaan lähinnä rytmiosuuksien alavireisellä moukaroinnilla, joka kuulostaa todella tykiltä. Cataractin kohdalla on huutava vääryys puhua metalcoresta, sillä tuon termin kokema inflaatio ei palvele millään muotoa yhtyeen musiikin tarjoamaa linjausta. Vanhemman liiton tavarasta tässä melkeinpä alkaa olla kyse.

Kingdom on erittäin väkevä ja kunnianhimoinen metallialbumi, joka kestää sekä kuuntelua, että vertailua muihin orkestereihin. Yhtyeessä ja sen kahden viime albumin kappaleissa on sitä karismaa, jota tarvitaan suurien yhtyeiden rinnalle, kuten vaikkapa Killswitch Engagen, nousemiseksi. Ei oikeastaan tarvitse kuin kuunnella raidat War Of Cultures ja Tongues Spitting Hate. Jopa eräänlaisena introna toimiva Kingdom’s Rise pyyhkii kaikilla ennakkoluuloilla hanuria ja heittää sen jälkeen rätin naamalle. Tykitys on sitä luokkaa, että kuulija jää malttamattomana odottamaan jatkoa. Rytmikone junttaa yhtä tanakalla otteella kuin Hulk Hogan heitteli aikanaan vastustajiaan kehässä, tosin sillä erotuksella, että Cataractilla on vielä kovempi karju keulassa, sillä Fedin vokalisoinnin tiukkuutta ei voi kuin ihailla. Herran lihaisa laulu on ronskeinta mitä hyvällä maulla ja selkeydellä voi nykypäivänä vetää.

Vaikka annoin aikanaan edeltäjälle nelosen ja kuvittelin, että tästä ei metalli parane, niin joudun nyt hieman ottamaan takapakkia luuloissani. Vaikka numero on fyysisesti sama, on levy kokonaisuutena vielä edeltäjäänsä tiukempi. Kaikista puutteista on otettu oppia ja ne on korjattu vielä tuhdimmalla kädellä. Kaiken hyvän lisäksi joudun antamaan säkilisen papukaijamerkkejä kaupan kylkijäisiksi. Ai niin, ne soundit, melkein jo varmaan arvaatte kuka on ollut studiossa herrojen apuna, sillä kyseessä on tanskalainen hemmo. Madsenin Tuehan se on tälläkin kertaa. Ja soundit ovat maailmanluokkaa. Ei voi kuin ihmetellä kuinka aikaa ja energiaa Tuella riittää kaikkien eurooppalaisten yhtyeiden kanssa loistamiseen, kunnes amerikkalaiset miehittävät Ant Farm Studion kokonaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-06-01
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.