Levyarvostelut

My Darkest Hate – Combat Area

Saksalainen My Darkest Hate ahdistaa kuuntelijansa nurkkaan vanhan koulun death metal -tyylillään. Tarkkaan ottaen koulukunnassa on enemmän opetusmetodeja 1990-luvun alun brittiläisestä ja keskieurooppalaisesta deathmetallista kuin 1980-luvun lopun amerikkalaisilta pioneereilta, sen verran voimakkaasti esimerkiksi Bolt Throwerin nimi piirtyy mieleen levyä kuunnellessa. My Darkest Haten perustajajäsenen Jörg M. Knittelin pääkopassa idea Bolt Throwerin, Massacren ja Celtic Frostin kaltaisesta kyntöaurasta olikin muhinut jo 1990-luvun alusta, mutta sarkaa hän pääsi kyntämään vasta 1990-luvun loppupuolella. Combat Area on bändin neljäs levy. Perusidea ei ole kadonnut matkalla, vaan se runtataan korville niin itsevarmasti, että sen ymmärtää jokainen.

Combat Arealla riffit kaivetaan syvältä, ja usein kuusikieliset iskevätkin raskaan tarttuvasti hyvin perinteitä kunnioittavia kuvioitaan. Kiirettä ei pidetä, sillä My Darkest Haten ilmaisu on kaikkea muuta kuin soittotaitojen esittelyä. Etevimmillään My Darkest Hate on heti ensimmäisessä Enter Combat -biisissä sekä loppupuolen Fall of Eden -biisissä. Laulaja Chris Simper käskee kurkkuaan matalan murinan ja korkeampien rääkäisyjen välillä. Ilmaisu on tyyliin sopiva, mutta niin tavanomainen, ettei suoritukseen kiinnitä huomiota.

My Darkest Hate iskee samaan kiukkusuoneen kuin kotoinen Torture Killer teki debyytillään, mutta ilman pitelemätöntä vimmaa. Saksalaisbändin suuntaan voi opastaa heitä, joita yksinkertaisen tehokas death metal miellyttää – tietyin varauksin. Combat Area on keskivahva, mutta lopulta jokseenkin mielenkiinnoton tuotos.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-06-15
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.