Portrait Of John – Swinging Heartbeat Entity
Aurinko, hymy ja hyvä olo – sekä hieman tyytyväiseksi tekevää vakavamielistä kenkiin tuijottelua. Siinä ainesosat, joilla tamperelainen Jussi Niemelä tekee levyille yksinään, keikoilla bändin kanssa musiikkia Portrait Of John -nimellä. Orkesterin kolmas levy on intron ja kymmenen biisin kokoelma niin hyväntuulista, kotikutoista pop-musiikkia, että näin kevään lämpimimpänä päivänä ei voisi enempää pyytää.
Levyn julkaisevalle Tunebug Recordsille on vielä annettava erityinen kunnianosoitus siitä, että se on laittanut (tämänkin) levyn kokonaisuudessaan ilmaiseksi ladattavaksi. Kansantaloutta tai edes yhden kotitalouden tilejä tällainen musiikki tuskin järisyttää, joten sen vuoksi on hienoa, ettei näiden hienojen pop-biisien hankkiminen kaadu ainakaan laiskuuteen. Ottakaa tämä vinkkinä ja suunnatkaa kohti lafkan sivuja.
Laakista tarttuvalla kahden sormen syntikkamelodialla varustettu Sing & Dance on loistava alku levylle, joka käskyttää lempeästi kuuntelijaa nimensä mukaisesti. An Aeroplane Over The Town tavoittelee jo moninaisempaa pop-ulosantia, kun sitä seuraava Drop-Along Sweets näppäilee kitaraa jälleen pienieleisemmin. Levyn loppupuolelta rivistä astuu esille Clotheless Uniform, lämpenevien kelien teemaan sopien.
Swinging Heartbeat Entityltä kuulee sen kotitekoisuuden. Niemelän ääni ei ihan aina soi puhtaasti. Riippuen kuulijasta nämä pienet rosoisuudet vain lisäävät levyn viehätystä: ainakin minulle välittyy kuva rakkaudella tehdystä musiikista, jonka tekijälle henkilökohtainen tärkeys siirtyy myös kuuntelijalle.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-11
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]