My Silent Wake – Shadow Of Sorrow
Stereoista pauhaava synkkä jynkytys näin alkukesän päivinä voi johtaa monenlaisiin epätoivoisiin tekoihin. Auringon soisi sammuvan ja metsien kuihtuvan olemattomiin. Onneksi omaan kuitenkin varsin aurinkoisen mielenlaadun ja pystyin pitämään itseni niukin naukin rajan tällä puolen, kun kuuntelin läpi My Silent Waken debyytin.
Saatekirje kertoo bändin yhdistävän doomia, thrash metalia ja goottiperinnettä teurastalkoissaan, ja kyllähän näitä sävyjä alkaa itse kukin havaitsemaan Shadow of Sorrowin reunarakenteissa, kun tarpeeksi tarkkaan tuijottelee. Vauhti ei useinkaan päätä huimaa ja hautajaissaattueessa raahustaminenhan on varsin mukavaa puuhaa, kuten kaikki varsin hyvin tietävät, kunhan musiikkivalinnat on hyvällä maulla toteutettuja. My Silent Wake onnistuu tunnelman luomisessa varsin hyvin, ja kyllä tätä voisi suositella kaikille yksinäisille goottitytöille, jotka hautovat siirtymistä kuun pimeälle puolelle yksinäisissä ja kalseissa kryptissaan. Levy maalaa pimeää maisemaa, mutta välillä tuntuu siltä, että työvälineet eivät ole kovinkaan puhtaat, saatikka terässä. My Silent Wake on perustaltaan hyvinkin primitiivinen ja se on yhtyeen suurin viehätys. Pusikoissa vilahtelee välillä Black Sabbath -perimän raskas ruho, josta muistuttava groove antaa tarvittavaa lisäpotkua yhtyeen sadistisiin sävelmiin. Valitettavasti kokonaisuuteen on eksynyt turhan paljon kierrätystavaraa ja “hittejä” onkin varsin vaikea erottaa hudeista. Levyltä kantautuu silloin tällöin mielenkiintoisia kitaramelodioita, mutta muuten kokonaisuus on hyvin tasapaksu. Kappaleet ovat yksinkertaisesti liian pitkiä yhtyeen ideoille, eikä mantramainen toisto auta joka rakoon. Poikkeuksena mainittakoon neljäs kappale Hunting Season, jonka syksyinen lohduttomuus jaksaa ahdistaa koko viidentoista minuutin kestonsa ajan. Shadow of Sorrow sisältää myös akustista soitantaa niin kitaroiden kuin puhallinsoittimienkin muodossa, ja erityisesti näitä elementtejä olisin kaivannut enemmän, jotta myrkkysointujen metsittyminen olisi sataprosenttisesti onnistunut takaraivossani. Nyt nuo mainitut mausteet rajoittuvat lähinnä puhtaasti laulettuun The Mistiin.
Shadow of Sorrow on painavaa asiaa asianmukaisesti esitettynä ja My Silent Wakelta löytyy selvästi potentiaalia visioidensa toteuttamiseen. Silti oman linjan löytäminen ja sisäistäminen tarvitsee vielä aikansa ja aikaahan herroilla tuntuu olevan, ainakin nykyisten sävelmien tempolukemien perusteella.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-06-02
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]