Levyarvostelut

Accu – Lasso

Erinomaisen debyytin vuonna 2002 tanssilattioille ohjustanut Accu on onnistunut lassoamaan meikäläisen täysin pauloihinsa tällä pitkään odotetulla uutukaisellaan. Levyn nimi viittaa selkeästi kahteen seikkaan. Ensinnäkin yhtye lassoaa kuulijansa tiukkaan solmuunsa, ja toiseksi se onnistuu sekoittamaan lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomat klubimusiikin tyylit yhdeksi erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Vaikka levyn kappaleet ovat oikeastaan jokainen tyystin eri tyyliä kuin edeltävä ralli, silti ne ovat tunnistettavissa Accu-nimen alla.

Tanssimusiikki on jäänyt hieman metallin varjoon, enkä nyt tarkoita mitään edesmenneen Rantarockin kammotuksia itäisestä Saksasta tai Alankomaista, vaan sitä ehtaa ihteään, joka saa oikeasti jalan liikkumaan. Musiikki, joka ei soi pimppirallin aikana Toyotassa Rengossa tai Kontulassa Lapin-Kulta -pullojen pyöriessä auton matolla. Tämä soi kotona, klubilla ja ehkä muutamat kappaleet jopa kahvilassa.

Seksikäs Nightfreak avaa pelin sielukkaasti ja yhdistää eräänlaisen pikku-discon ja Jamiroquain grooven. Selkeästi alkuillan hienkohotuskappale, jolla saadaan luotua katsekontakti vastakkaisella seinustalla istuvaan kaunottareen, vaikkei vielä olla lattialle uskaltauduttukaan, eräänlainen tuskanhiki siis. Vaikka yhtye tekee tanssittavuudesta omalla tavallaan taidetta, tekee se sen taiten. Bändi ei nimittäin sorru siihen kamalaan kasarin palvomiseen mihin esimerkiksi Kemopetrol kaatui Teleport-albumillaan. Tämän soundimaailma on pikemminkin nykypäivää yhdistettynä eiliseen ja huomiseen. Sen pidemmälle Accu ei kurottele, ehkä aavituksen 70-luvulle, mutta ei missään nimessä liiallisesti.

Kun olin kuunnellut levyn kolmannen kerran kokonaan, jouduin oikein fiilistelemään hetken. Tuli nimittäin sen verran kova halu päästä liki legendaarisen sOdan peilien eteen istumaan alkuillaksi ja alakertaan sammumaan loisteliaan tanssimusiikin äärelle. Tätä on tässäkin mediassa sen verran harvoin tarjolla, että ei voi kuin kiittää kundeja ja toivoa, että mahdollisimman moni yhtyeeseen tutustuisi. Joko sitten Lasson tai debyytin kautta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-06-22
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.