Rasmus, The – Dead Letters
9-vuotiasta taivaltaan juhliva The Rasmus julkaisee 28.2 viidennen albuminsa Dead Letters. Tällä kertaa levyn ilmapiiri on synkempi mitä aikaisemmin bändin tiimoilla on totuttu kuulemaan. Mutta kai jokaisella bändillä tulee joskus se hetki, että pitää uusiutua jotenkin. Muutos ei silti ole niin suuri, että se järkyttäisi The Rasmuksen pohjapilareita. Levyn biisit ovat tuttunoloisia ja bändin perinteitä kunnioittavia joiden mukana on mukava bilettää keikoilla. Levyllä olevista biiseistä parhaiten kolahti In The Shadows, In My Life ja The One I Love.
Dead Letters on The Rasmuksen levynä hyvä tasoinen ja se toimii. Jos sattuu pitämään bändistä niin ei kannatta epäröidä levyn hankkimista. Tiedossa on sitä itseään, jota on kuultu jo pitkin vuosia. Itseäni jäi kuitenkin hämäämään levyn ympärille luotu synkkä teema. Voisi kuvitella, että tarkoitus olisi saada ahdistuneita teinejä ostamaan levy teemansa takia. Nuoremmat varmastikin samaistuvat tähän levyyn, jos ahdistus sattuu viiltämään rintaa samanaikaisesti levyä kuunnellessa. Kuin myös eräissä biiseissä ilmenevät raskaammat soinnut ihmetyttävät. Onneksi sentään nu-metalliin asti soitanta ei ole edennyt. Jospa seuraava levy sitten olisi taas vähän pirteämpää matskua? Toivon ainakin niin.
Levystä on tulossa myyntiin myös 15 000 kappaleen rajoitettu painos joka sisältää extra-levyn. Levy pitää sisällään mm. pari bonus-biisiä, In The Shadows -musiikkivideon ja making of:n kyseistä videosta. Sellaisesta materiaalista on kyse jota kovempi The Rasmus -fani ei voi missata.
Itse jään odottamaan seuraava levyä ja tyyliä minkä ympärille se kasataan. Toivon vähän pirteämpää menoa, koska bändi hallitsee sen paremmin. Synkistely tuntuu aika teennäiseltä tämän bändin osalla. Tosin kyllähän sitä iloa jo kestikin 9 vuoden ajan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-23
Arvostelija : Ismo Korhonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]