Levyarvostelut

Angtoria – God Has A Plan For Us All

Angtoria on Abyssosista tutun Chris Rehnin ja muun muassa Cradle of Filthin riveissä vaikuttaneen Sarah Jezebel Devan käyntiin polkaisema yhtye, jonka ensimmäinen versio syntyi kaksikon tavattua toisensa kiertueella. Elokuvamusiikista innostunut pari julkaisi epävirallisesti yhden kokonaan orkestraalisen demon, mutta päätti turhaan levy-yhtiötä etsittyään perustaa kunnon kokoonpanon, joka soittaisi metallimusiikkia sinfonisten soundtrackien hengessä. Uuden demon äänityssessioiden aikana bändiin liittyi Chrisin veli Tommy Rehn, ja Angtoria sai alkunsa.

Poikkeuksena suurimpaan osaan eeppistä orkestraalimetallia soittavista yhtyeistä Angtoria todella kuulostaa sinfoniselta: taustalla pauhaavat torvet, jouset ja muut soittimet on todennäköisesti kyhätty samplekirjastoista, mutta lopputulos on varsin aidon kuuloinen. Tuotanto on muutoinkin kohdallaan, ja sanoituksista vastaavan Sarah Jezebelin komealle äänelle on annettu runsaasti tilaa.

Albumia kuunnellessa ei voi olla huomaamatta sen monimuotoisuutta ja jatkuvaa vaihtelevuutta. Välillä seikkaillaan Bal-Sagothin kosmisissa maisemissa ja välillä fiilistellään Nightwishistä muistuttavissa kevyemmissä tunnelmissa. Kun sekaan vielä heitetään ripaus Battlelorea, Kylie Minogue -cover ja elektronisia itämaan sävyjä, on paketti valmis. Juuri tässä on levyn suurin ongelma: keskenään erilaisia osia ja ideoita on niin paljon, että kokonaisuus ei pysy eheänä.

God Has a Plan for Us Allin takana on selvästi lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat onnistuneet välttämään lajityypin pahimmat sudenkuopat ja luomaan varsin mielenkiintoisen debyytin. Kenties ensi kerralla kolmikolla ei ole niin suurta tarvetta näyttää hallitsevansa kaikkia tyylilajeja kerralla, vaan punainen lanka nostetaan selkeämmin esiin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-28
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.