Levyarvostelut

From First To Last – Heroine

From First To Lastin kolmas levy alkaa tuottaa tulosta lähes joka iskulla. Edellisellä, Epitaph-debyytillä Dear Diary, My Teen Angst Has A Body Count, bändi vielä yritti löytää jotain jääden vain keskinkertaiseksi toisten ideoiden kopioijaksi ja muistuttaen enemmän MTV-hinkuista emopumppua kuin mitään vakavastiotettavaa. Lieneekö syynä tuohon sitten se, että levyn nauhoitusten aikaan nykyinen bändi ei edes oikeastaan ollut vielä kasassa. Vokalisti Sonny Moore liittyi bändiin kesken nauhoitusten ja sekin tapahtui oikeastaan vähän vahingossa “miehen” (silloin 15-vuotias) vain pistäytyessä From First To Lastin nauhoituksia seuraamassa.

Heroinella homma kuitenkin on kuitenkin ottanut ison askeleen eteenpäin. Pohja on edelleen sama, jossain punkin, hardcoren ja sen kuuluisan ja paheksuttavan emon välimaastossa. Variaatioita kuitenkin löytyy melkoisesti eikä millään nyyhkyosastolla todellakaan olla. Samplejen parempi esiinnosto tuo biiseihin lisää energiaa ja kaoottisemmat väliosat tuovat hiukan kulmiakin tälle levylle.

Heroine on hyvä levy, sitä ei käy kiistäminen, muttei kylläkään maailmaa mullistava tuotos. Kun kuuntelin bändin edellistä tuotosta uudelleen näin parin vuoden jälkeen Heroine-tunnelmiin vertaillessa, niin Dead Diaryltakin löytää paikoitellen pilkahduksia nykyisestä menosta. Nyt bändi on kuitenkin uskaltanut tehdä enemmän sitä mitä haluaa, eikä ajatellut ainakaan liikaa sitä, mitä heiltä halutaan. Ja onhan vokalistikin ehtinyt täyttää sentään kahdeksantoista.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-14
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.