Discard – Bury The Sun
Osta nyt se ylitehoinen, suihkukoneen turbiineilla varustettu Volkswagen Kupla, vaikka et vielä osaakaan liikennesääntöjä, ne sanoivat. Hanki ihmeessä itsellesi sataviisikymmentäkiloinen vesikauhuinen dobermannin ja pitbullterrierin sekoitus, vaikka oletkin allerginen ja kasvissyöjä, ne sanoivat. Ja minähän tein niin, kuten otin kuunteluun tämän edellämainittuihin yhdistelmiin ja niiden tuhovoimaan varsin verrattavissa olevan äänitteenkin. Joensuun syvistä viemäreistä nousee ilmeisesti melkoisen paksuja huuruja, sillä melko nuoresta iästään huolimatta vetää Discard kuolon ja rässin sekaisella mikstuurallaan maton alta niin kotona kuin baanallakin. Teknistä osaamista löytyy vaikka koko Itä-Suomen tarpeisiin ja ne biisit, ne biisit… Tässähän vallan nousee hymy korviin ja verivisva silmänurkkaan.
Bury The Sun on yhtyeen toinen demo ja kaikessa intensiivisyydessään humalluttava paketti. Viisi biisiä antavat varsin hyvän kuvan jokaisen soittajan osaamisesta kuin tiukasta yhteissoitostakin. Jossain määrin lähennellään progressiiviakin sfäärejä, solmuista riffikiekuraa kun on tietyissä kohdissa väännettävä tajuntaan vallan lihasvoimin. Nimikappaleella starttaava lapiointi iskee pöydän halki nykien jaloista suuntaan jos toiseenkin. Vallan kuulaassa c-osassa kuullaan jopa puhdasta vokaaliantiakin, joka puhdistaa mukavasti varsin hurmeista ilmaa. Ennen kuin veri pääsee hyytymään, iskee Binding takaraivoon toisenkin aukon. Alkuriffistään hiukan The Hauntedin kaukaisesti mieleen tuova hitaampi jyystö antaa hierontaa suoraan sinne syvimpään soppeen.
Ja voi pojat että nämä laulut toimii. Huone täyttyy örinästä, ärinästä, urahtelusta ja korinasta katon rajaan asti niin, ettei auta omaa päätä nostaa. Päällehän ne tulee. Kolmas raita sisältääkin sitten palikkaa palikan päälle. Alku on hienoisen hämäävä stonemaisella kuljetuksellaan, kunnes kappale vihitään käyttöön tämän vuoden alkupuoliskon kovimmalla rässisahauksella. Säe, bridge ja kertsi jatsataan rennoin rantein suurella groovella, kunnes soolo-osio painaa taas kaasupolkimen lattiasta läpi. Kaksiosainen nostatuksen intensiteettitaso on huimaava. Näinkö sitä Heviä soitetaan? Tarvitseeko sitä kysyä? The Antagonist on taas hieman hitaampaa kiemuraa ja tempominen ja nyrjähtely ovat kovia sanoja. C-osan puhdas vokalisaatio kruunaa kappaleen kuin täytekakku Pelle Hermannin. Siitä aasinsillan kautta vielä lopetusviisu Pulseen, joka on uusin kuorruttein varustettu versio ensimmäisellä demolla ensiesiintymisensä saaneesta raaja-kasasta. Biisi eroaa uudemmista kappaleista perinteisemmän melodisuutensa vuoksi. Uusiin kappaleisiin melodiat on piilotettu pinnan alle mutta siellä ne kummittelevat ja virnistelevät iloisesti kun osaa oikeasta paikasta kaivaa.
Tämä demo, jos mikään, on julkaisuvalmista tavaraa, joka niin soundiensa kuin kappaleidensakin puolesta taistelee paikastaan rässimarketeilla nopeammin, paremmin ja murskaavammin kuin suurin osa nykypäivän mättöpääkommuuneista. Toistuvat kuuntelukerrat paljastavat joka kerta uusia väyliä yhä syvemmälle Bury The Sunin syövereihin. Revi siis haavasi auki ja säntää oitis kohti seuraavaa auringonlaskua uusi Discard-lätty kuuntelussasi. Nyt ammutaan!
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-24
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.