Suruaika – Pelkäämme Vain Toisiamme
Seuraa mutta, mutta -arvostelu:
En uskoakseni ollut ainoa, jolle synkistelybändi Suruajan edellinen, kesällä 2004 julkaistu Nekropoli-albumi oli ensikosketus yhtyeen nykykuntoon ja samalla myös syvän jäljen jättänyt ensikosketus, niin korkeatasoinen albumi oli. Nyt pari vuotta myöhemmin Suruaika haastaa kuuntelijoita jälleen julkaisemalla levyllisen surumielisiä sävellyksiä varsin väärään vuodenaikaan. Tai no, onhan aina niitä, joille kevät edustaa otollisinta aikaa itsetutkiskelulle ja elämän väliaikaraporttien teolle.
Pelkäämme vain toisiamme ei ole Nekropolin tasoinen albumi. Kokonaisuutena uutukainen on yksipuolisempi niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. Nekropolilla “hiivittiin Amurin varjoissa”, uudella levyllä ryvetään paremmissa menneissä:
Muistatko ajan jonka elit niin epävarmana? // itket eilisen perään kuin surkea vanha mies // otetaan malja eiliselle, aika jonka unohdat nyt // olisiko aika vaihtaa tätä kaveripiiriä? // miten jostain niin hyvästä voi kadota tunne niin nopeasti?
Edellisen sanoitussiteerauksen näkee todellisessa valossa, kun huomioi, että lauseet ovat viiden ensimmäisen kappaleen ensimmäiset rivit. Toistoa on, sanomattakin.
Mutta ei Suruaika pelkkää pettymystä tarjoa, odotukset olivat vaan kasvaneet aiemmin onnistumisen myötä suhteettomiksi. Biisien synkkä, jälkipunkin mainingeista nouseva gootahtava poljento on edelleen tarttuvaa. Suomesta tämäntyylisiä yhtyeitä nousee tälle tasolle harvoin, ja silloin kun niin on, kannattaa ne ottaa haltuun.
Suruajalta toivoisi, että se jälleen monipuolistaisi ilmaisuaan, etenkin sanoituksellisesti. Minulle Suruajan suurin ongelma uudella julkaisulla ei ole materiaalin taso: Pelkäämme vain toisiamme on hyvä levy – mutta, mutta – se edellinen oli vaan liian paljon parempi…
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-21
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.