Levyarvostelut

Katla – Raatoharmonia

Katlan Raatoharmonia-levy on ilmestynyt jo kevättalven puolella tätä vuotta ja on yhtyeen toinen täyspitkä albumi. Monet suomeksi laulavat suomirokki/-hevijyrät vakuuttelevat löytäneensä juuri oman tapansa tehdä musikaalista taidetta ja näin lupaa myös Katla. Katla kutsuu omaa ilmaisuaan metsämetalliksi ja on tiivistänytkin filosofiansa sanapareihin “luonnosta, luonnosta…luonnollisesti” valjastaen näin käyttöönsä jokaisessa meissä asuvan villin metsäläisen.

Tähän mennessä Katla on kahlannut elinkaartaan eteenpäin seitsemisen vuotta rämpien monissa vaikeuksissa selviten kuitenkin aina niiden yläpuolelle. Raatoharmonia on saatu kaikesta huolimatta työstettyä tyylikkääksi paketiksi, joka tihkuu tekijöittensä omistautumista ja intohimoa tehdä musiikkiaan. Vaikka bändistä löytyy neljä säveltäjää ja kolme sanoittajaa, on lopputulos aika hyvin tasapainossa. Sanoituspuoli käsittelee hyvinkin monenlaisia asetelmia luontoon pohjaten. Pahoiteltavaa on, että vaikka yritys on nähtävissä ja kuultavissa jokaisessa soinnussa ja säkeessä, kuulija ei siltikään tunne olevansa vakuuttunut. Jokin häiritsee. Liekö liiallinen yrittäminen kiristänyt fiiliksen ja syönyt syvimmän aitouden? Vai onko levy jopa liian kaunistelemattoman henkilökohtainen ulkopuolisen sielulle?

Päällisin puolin kaikki on kunnossa. Kappaleet etenevät selkeästi ja ideoitakin on huomattavissa. Vokalisti pitää itsensä niin hyvin kasassa kuin tämän tyyliselle suomi-ilmaisulle on tarpeen, vaikkakin pieni äärirajoilla kipuilu ja paikallinen hengettömyys ottaa ainakin minun korvaani. Viittaukset Hynyseen ja Kotiteollisuuteen lienevät jo turhia, mutta yhteneväisyyksiä ei valitettavasti voi olla kuulematta.

Raatoharmonia herättää kuulijan sisällä jotain, mutta jättää keskeneräisen tunteen. Jokin pitelee Katlaa liian tiiviisti ja estää musiikin nousemista huippuunsa, kuulijan sieppaamista kieppumaan katlaisuuden syövereihin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-07-28
Arvostelija : Kaisa Harju

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.