Ian Gillan – Gillan´s Inn
Ian Gillanin majatalo on sisustettu restauroiduilla Deep Purplen ja Gillanin soolouran tuotoksilla ja mahtuupa mukaan myös yksi Black Sabbath -raitakin. Gillanin isännöimän
majatalon vieraslista on melkoisen komeaa lueskeltavaa. Asusteleehan majatalossa mm. sellaisia herrasmiehiä
kuin Joe Satriani, Jeff Healey, Tony Iommi, Janick Gers, Uli John Roth, Ronnie James Dio ja Joe Elliot Deep Purplen herroja unohtamatta. Gillanin majatalo tarjoillaan DualDisc-levynä, jossa toinen puoli on audio-cd ja toinen puoli DVD.
Gillan’s Innin arvostelu on epäkiitollinen tehtävä, sillä levy on koostettu Purple- ja Gillan-klassikoista höystettynä Gillanin omilla suosikeilla omasta tuotannostaan, jotka on osittain alkuperäisten soittajien, osittain uusien virtuoosien voimin tehty uusiksi.
Pääosin homma toimii ja rokki raikaa eikä pahempia pettymyksiä tule vastaan, vaikka joukkoon mahtuu melko mielenkiintoisiakin ratkaisuja. Vai miltä kuulostaa viululla höystetty heavyklassikoiden klassikko Smoke on the Water? Täytyy sanoa, että itse asiassa hyvältä, sillä Gillan & Co. ovat saaneet puhallettua kuluneeseen klassikkoon uutta puhtia.
Vaikka vuodet ja “railakas” elämä ovat jo ehkä vieneet parhaan terän Gillanin äänestä, niin kyllä nyt jo harmaantunut herra on edelleen hevikukkojen kovimpia kiekujia. Ja muun muassa vanha Gillan Band -hitti No Laughing in Heaven kuulostaa jopa paremmalta kuin alkuperäinen. Samoin Gillanin Black Sabbath -seikkailun tuotoksista mukaan napattu Trashed on jotenkin “kypsempi” kuin alkuperäinen. Myös toinen Purple-klassikko Speed King toimii Joe Satrianin vauhdittamana komeasti.
DVD-puoli sisältää albumin 5.1 surroundina sekä stereona höystettynä parilla extrabiisillä CD-albumiin verrattuna. Audioraitojen soidessa biisien kuvituksena pyörii aina 3-4 kuvaa per biisi lähinnä mukana olleista soittajista, mikä on sinänsä hivenen pettymys. Jotenkin olisi odottanut videokuvaa tmv. herkkua. Näitä herkkuja löytyykin sitten DVD:n extroista: Making of “Gillan’s Inn” on sukellus studiotyöskentelyn syövereihin ja se esittelee katsojalle mm. Joe Satrianin ja Jeff Healeyn taidonnäytteitä. Muuta videoantia on Deep Purplen konsertista Belgiasta vuonna 1994 kuvattu parin biisin bootleg-pätkä, jossa kitarassa häärii Joe Satriani.
Lisäksi DVD:ltä löytyy Gillanin diskografia, Gillanin käsinkirjoittamat laulujen lyriikat, Gillanin kommentit biiseistä, Smoke on the Waterin kitarasoolo mm. Joe Satrianin, Steve Morsen ja Jeff Healeyn versiona, slideshow valikoituja ennen näkemättömiä kuvia ja slideshow’n pyöriessä soi bonuksena Can I Get a Witness. DVD launcher ROM -ominaisuuksina löytyvät biisit valmiiksi ripattuina AAC-ja WMA-tiedostoina iPod- ja tietokonekuuntelua varten, sekä vielä yksi versio Smoke on the Waterista kitarassa Steve Morris.
Gillan’s Inn on suhteellisen kaikenkattava kokoelma vuosien takaa ja mikäli Ianin tuotanto ei entuudestaan ole tuttua, on tästä hyvä aloittaa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-05
Arvostelija : Sarita DeFeis
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]