Atreyu – A Death-Grip On Yesterday

Onko Atreyun uuden kolmannen Victoryn leivissä purkitetun albumin nimi eräänlainen enne, ja samalla myös osoitus siitä mihin suuntaan yhtyeen musiikki on kulkenut? Tämä on melko mielenkiintoinen yhtälö, sillä tuntuu siltä ettei oikein mikään tekijä löydy kokonaisuudessaan tarvittavaan algebraaliseen lopputulokseen. Musiikkihan on matematiikkaa ja Atryun yhtälöstä puuttuu jokin tekijä. Vaikka Victory on monien mielestä löystynyt, niin sitä ei voi sanoa Atreyusta. Toki osalle tämä melodioiden lisääminen on suhteellisen kova paikka, kuten tunnettua.

The Curse oli albumi, jolla yhtye löi itsensä isompiin hillokasoihin käsiksi aina Ozzfestia myöten. Mikä sitten on tuosta loisteliaasta albumista muuttunut? Ei oikeastaan yhtään mikään, ja monikin asia. Sen voi käsitellä eräänlaisena jatkumona, joko suoraan tai välillisesti. Itse koen muutoksen eräänlaisena kasvumurroksena, sillä poissa ovat dramaattiset mustanpuhuvuudet, vaikka kajalia on vielä silmissä ikään kuin huonon pesun jäljiltä. Suurin funktio Atryussa on kuitenkin tarttuvuus ja kappaleiden monisäikeisyys. Vaikka tempo on hitusen laskenut ja Alex Varkatzasin huuto vähentynyt oleellisesti, on tällä ollut huomattavaa vaikutusta kappaleiden kestävyyteen ja kaikkeen kuuntelemiseen liittyvään.

Josh Abraham on väännellyt soundeihin sellaiset säädöt, että ei tästä voi olla Amerikka pitämättä. Suicide Girls -tyttöset kilpailevat siitä kuka uskaltaa viiltää bändin logonsa syvimpään ja kenellä on kapeimmat hotpantsit keikalla. Tästä tässä valitettavasti on kyse, sillä billboardcore, vaikka hyvältä kuulostaakin, on suhteellisen tuhoon tuomittu idea. Levy, joskus jopa kaksi, saattaa kantaa rahallista hedelmää varsin pitkälle ja isolla kädellä, mutta mitä tapahtuu, kun tyttöjä ei enää kiinnosta eikä yleisö osta. Sen voi vain arvata kuinka ison haukun yhtye on ottanut musiikkimaailman kvartaalitalouden kakusta. Toivottavasti homma ei kostaudu.

Kaikesta palopuheesta huolimatta levy ei ole missään nimessä huono tekele, päinvastoin. Sitä on rakennettu tarkkaan, syvään harkiten ja punniten. Niin tuosta nimestä, A Death-Grip on Yesterday. Yhtye joutuu henkensä pitimeksi turvautumaan alkuaikojen kikkoihinsa selviytyäkseen hengissä aina vain kasvavassa tulosvastuukeinussa. Edes Victory ei pidä yhtyettä huvin vuoksi rosterissaan. Enää ei riitä, että on ideologia. Laskettaessa yksi plus yksi tullaan helposti siihen kliseiseen lopputulokseen, joka sanelee ehdot. Tulos tai ulos.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-26
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.