Levyarvostelut

Skreppers, The – Pain In The Right Place

Skreppersin musiikkia voisi luonnehtia rock’n’rolliksi, joka on tehty kinky pilke silmäkulmassa. Yhtälöstä tulee tietenkin mieleen The Cramps, tuloksesta ei niinkään, sillä Crampsit ovat otteissaan selkeästi primitiivisempiä, räkäisempiä ja vähemmän säntillisiä.

Tätä bändin neljättä albumia on sikäli vaikea kuunnella, että vaikka vokalisti Special K fraseeraa mukiinmenevän rokkenrollisti, saa huono englannin kielen ääntämys vokaalit kuulostamaan väkinäisiltä. Laulu on muutoinkin bändin heikoin lenkki ja se laskee kokonaistasoa huimasti. Livenä tämä asia luonnollisestikin kompensoituu hyvän meiningin lisäksi pvc-kuteilla ja stiletto-koroilla.

Useammalla kuuntelulla pystyy huomiota jo kiinnittämään muihinkin asioihin. Paljastuu, että albumin biisivalikoima on kyllä vaihtelevaa ja sävellyksellisestikin hyvää. Kappaleista parhaimmat osuvat levyn keskivaiheille. Fiilistelybiisissä I’ll Be Someone Else Tonight on kaunis melodia, joka ei kuitenkaan tällä laulutulkinnalla pääse täysin oikeuksiinsa. He’s My Sisterin lumoavaa tunnelmaa pitää yllä vänkä kitara ja biisi kaappaakin otteeseensa ollen ehdottomasti levyn parasta antia. Kolmas suosikki on Japanese Babies, jonka kertosäkeessä urkutausta on piste i:n päällä. Soittopuoli toimii läpi levyn mahdottoman hyvin ja urut ansaitsevat erityismaininnan.

Kolmestatoista biisistä olisi muutaman voinut kepeästi jättää pois – siitä huolimatta, että levyllä on mittaa vain reilut 36 minuuttia. Vaikka kehumisen aihetta löytyy, en pääse eroon ajatuksesta, että bändi vaikuttaa pitkittyneeltä sisäpiirin vitsiltä, jota on kyseenalaisin keinoin nostettu jonkinlaiselle kulttijalustalle. Fiilikset jäävät ristiriitaisiksi.

Plussaa levy saa hauskasta visuaalisesta annista. Cd:n kansilehtisissä on yhdistelty taustan mustaa pvc:tä pinkkeihin teksteihin ja vanhoihin pinup-fetissikuviin. Pieni tyylirikko on kyllä se, että bändin jäsenet ovat nokkamiestään lukuun ottamatta tylsästi siviilivaatteissaan. Jos kerran kinkyjä ollaan, niin ollaan sitten loppuun asti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-31
Arvostelija : Pipsa Parkkinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.