Old Man’s Child – Pagan Prosperity
Norjasta on varmasti viimeisen 15-20 vuoden aikana tullut blackmetalbändejä
enemmän kuin kyseisessä maassa kiloina syödään turskaa. Koulukunnat ovat
kuitenkin jakaantuneet keskeltä kahtia ja Old man’s child edustaa tätä
“ei-niin-katu-uskottava-ja-true” linjaa, vaikkain kyseessä on jo 10v vanha
pumppu. Yhtye on nykyisin Dimmu borgiristakin tunnetun Galderin
ykkösprojekti ja mies soittikin alkuaikoina bändissä lähes kaiken itse.
Pagan Prosperity on bändin tunnetuin ja tunnustetuin levy ja täytyy kyllä
myöntää, että hyvähän tämä on, vaikka menetänkin kaikki bonukseni nyt dummy
burgereiden yms. isojen pahojen arjalaisten silmissä.
Levyltä on mahdoton nostaa yhtään raitaa, joka olisi ylitse muiden. Kaikki 8 kappaletta ovat mukavasti eteenpäin kulkevia, soundi on pelkistetyn raaka, mutta ei kuitenkaan lähelläkään mitään Burzum / Ildjarn -tasoa. Melodiat ovat mukavan ajattomia tai mihinkään tiettyyn tunnetilaan sitoutumattomia. Sanoituksista en mitään selkoa saanut ja en jaksanut aiempien kokemusten perusteella alkaa enempää asiaan paneutumaan, kun en ole mikään blacklyriikan lovestaja. Vaikka aluksi kammoksuin tiettyjä kuoro-osuuksia ja puhtaita lauluja levyllä, ovat ne loppujen lopuksi varsin hyvän kuuloisia.
Jotta arvostelu ei nyt pelkäksi ylistämiseksi menisi, niin pitäähän sitä vähän valittaa. Miksaus on nimittäin yksi asia, mikä hiukan häiritsee. Kaikki soittimet on jotenkin tuhnuisen kuuloisia ja eri soittimet eivät erotu ehkä tarpeeksi massasta. Muutenkin syntikat kuulostavat tosi onnettomilta levyllä. Ihan kuin casiosta ei olisi saatu kuin 2 eri soundia ulos ja nekin on miksattu levyä varten ihan päin persettä. Tai ainakin paskalta se allekirjoittaneen korvaan kuulostaa. Toinen mikä harmittaa, on (kerrankin blackmetallista puhuttaessa) levyn lyhyys. Tällaisenaan levy on aivan liian lyhyt. Jotenkin tuntuu, että pojilla on ideat loppuneet kesken ja on sitten vain päädytty roiskaisemaan lyhyt lätty ulos. Mutta muuta huonoa en tästä sitten kyllä löydä edes etsimällä. Jos tunnet halua kokeilla vähän rajojasi tai haluat laajentaa musiikkimakuasi, niin kipinkapin kauppaan hakemaan tämä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-10
Arvostelija : Henrik Himberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]