Majesty – Hellforces

Saatekirjeessä Majestyn genren kohdalla lukee True Heavy Metal. Jaa niin mitä? No kivahan se on kuulla koko ajan “uusia” luokituksia. Vanhakin viisastuu… Mutta jos ja kun Majesty on true heavya niin sitten muuten on myös UDO ja Axel Rudi Pellkin. Sen verran kummaltakin on vaikutteita kuultavissa läpi levyn.

Majestyn uusin, erittäin majasteetillinen tuotos, alkaa puheenpätkällä niin kuin tänä päivänä miljoona muukin albumi. Mutta ei se mitään, koska puhe on lyhyt ja ytimekäs. Toinen viisu jotenkin pääsee livahtamaan ohi kuuloelimien, mutta kolmas biisi, Dance with the Demon iskee nuppiin kuin wasara. Biisi itsessään ei ole mikään monimutkaisuuden multihuipennus, mutta yksinkertaiset biisit yleensä ovatkin sieltä parhaimmasta päästä. Tälle tanssiinkutsulle on mukaan ympätty myös pieni pätkä naisartistia, jonka ääni on erittäin turusmainen.

Albumin todellinen aarre on neljäs biisi, Son of a New Millenium, joka myös julkaistiin tammikuun lopulla A.D. sinkkuna. Vuosituhannen poika rullii eteenpäin kuin katujyrä eikä kompastele edes siirtomaalohkareisiin mennessään. Tämä kappale jää päähän ikuisiksi ajoiksi ja tähän ei edes kyllästy vaikka veivaisi samaa viisua kellon ympäri viikkotolkulla.

Biisit 6 ja 7 tuovat mieleen erinäisiä tunnettuja bändejä. Kuutonen tuo alun laulumelodian vuoksi mieleen USA:n karvakalsareiden (en viitsi sanoa sitä toista nimitystä bändille…) eli Manowarin Call to Armsin niin elävästi, että kerkesin jo säikähtämään pahemman kerran. Seiskasta taasen päähän napsahtaa mielikuva Saksan käppänästä, Udosta. Se Udon biisin nimi, jota Like a Raptor muistuttaa kovin paljon, pyörii ihan huulilla, mutta ei suostu tulemaan pihalle.

Guardians of the Dragon Grail pompsauttaa rikki levyn perusjuntan iloisella peruspower -melodiallaan ja näin ollen keventää albumin tunnelmaa aika lailla. Tähänkin biisiin on työnnetty se sama turusmainen naisääni muutamaan kohtaan. Tämä poweriluritus tarjoilee loistavan aasinsillan Freedom Heartille, joka on se pakollinen nyyhkyviisu.

Toiseksi viimeinen, Nowhere Man, edustaa Edguy -linjaa vähän vähemmällä germaanihompotuksella ja nousee ehdottomaksi kakkoseksi koko albumilta. Vielä viimeinen sana perään ja höh, levy loppui! Aivan liian aikaisin!

Musiikillisesti Majesty on ottanut harppauksen parempaan suuntaan vaikkakin laulajan ääni paikka paikoin kuulostaa väkisin väännetyltä. Se ei kuitenkaan jää vaivaamaan, sillä Tarek Maghary on erittäin monipuolinen vokalisti. Taustalaulutkin ovat erittäin jylhät ja toimivat moitteettomasti. Ja melkein voisin pistää pääni vadille, että saksan käppänä laulaa osittain taustoja biiseissä 5, 11 ja 12. Huom, melkein! En kuitenkaan mene vannomaan, koska saatteessa ei mitään muuta Udosta mainittu, kuin että Majestyn yksi innoittajista on Accept.

Summa summarum: aivan tykki levy!

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-24
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.