Godsplague – Triumph

Rock, heavy, naiset, viina ja Godsplague. Mikä ei kuulu joukkoon? Naiset. Godsplague ei rakkauslauluja tulkitse, ellei sellaisiksi lasketa oodeja ohrapirtelölle ja turmiolliselle elämälle. Pitää muistaa, että Triumph on myös legendaarinen moottoripyörämerkki.

Albumin kakkosraita Axes Grantedin tiukka puristus herättää mielenkiintoni ja Hell Raisin’ Beer Drinkin’ -biisin aikana availen six-packin toista olutta. Hell Belly on sitä bändin lanseeraamaa viinaheavyä parhaimmillaan. Pienen notkahduksen jälkeen Good As Hell laittaa jälleen adrenaliinin liikkeelle. Supersatanin soidessa kaljat on juotu ja baari kutsuu. Omaksi suosikiksi albumilta nousee hervottoman hauskalla redneck-introlla ja suorastaan riemastuttavalla kitarajuoksutuksella alkava Good As Hell. Bonukset lisäksi hervottomasta kitarasoolosta. Raidassa on samaa imua kuin debyytin Chicken-raidalla. We’re Here To Dien äärimmäisen raskas jyräys ja Supersatanin nopeus mielyttävät.

Bändin vaikutteet tulevat selkeästi esille. Insania voisi hyvinkin olla Ozzy Osbournen biisi ja Hell Raisin’ Beer Drinkin’ puolestaan löytyä Peer Güntin back-katalogista. We’re Here To Die tuo mieleen Black Sabbathin. Kokonaisuutena albumista jää kuitenkin puudututtava fiilis. Kenties pari hitaampitempoista tai todella nopeaa raitaa olisi pelastanut kokonaisuuden täydelliseksi osumaksi. Tai ehkäpä erilainen kappalejärjestys olisi paremmin tasapainottanut kokonaisuutta.

Eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Bändin kantava voima on Euge Valovirran taiturimainen kitarointi ja paremmin Zakk Wyldyn tavaramerkkinä tunnetut liu’utukset, jotka edelleen kuulostavat tavattoman cooleilta. Nico Hartosen vokaalisuoritus on myös petraantunut. Raivokkaan revittelyn lisäksi Praise These Woundsin puhdas lauluosuus näyttää miehen kehittyneen reilusti vuosien saatossa. Petteri Hirvasen soittama Hammond ja Eugen slide-kitarointi tuovat albumille sävyjä 70-luvun heavystä, mitä olisin mieluusti kuullut albumilla enemmänkin.

Triumph-albumilla Godsplague ei vielä todista ylivoimaisuuttaan, mutta pyyhkii lattialle aiemman Evilution-albumin. Rehellistä ja maltaanmakuista rockmusiikkia, joka toimii parhaiten kapakkailtaa edeltävänä soundtrackinä. Bändistä ei ole vielä kuitenkaan Peer Güntin manttelinperijäksi, siihen tarvitaan muutama Bad Boys Are Here -kappaleen kaltainen hitti.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-16
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.