Levyarvostelut

Kuha. – Hei, täältä tulee Kuha.

Kuhaa voisi ensivaikutelman perusteella luulla tyylittömäksi ja teennäiseksi taiderockbändiksi. Kyse on kuitenkin jostain aivan muusta, sillä Kuhan musiikki on täynnä huumoria, ironiaa ja itsetietoista genreillä leikittelyä. Yhtyeen biisit ovat progressiivisia ja tyylikkäästi kikkailevia, ja niissä sotketaan muun muassa elektronisia soundeja, kansanmusiikkivaikutteita ja raskaan rockin elementtejä. Lyriikoiden inspiraatio on ammennettu psykedeelisestä mielikuvitusmaailmasta.

Kuha on nauttinut lähinnä pienen piirin kulttisuosiosta, sillä yhtyettä ei ole kovin usein keikoilla nähty, eikä levyjäkään ole myyty kuin lähinnä verkkosivujen välityksellä. Toisinaan yhtye on yllättänyt erikoisilla tempauksillaan, kuten Hei, täältä tulee Kuha -albumin julkaisun yhteydessä. Bändi järjesti Helsingin seudulla kotiinkuljetuspalvelun viemällä julkaisupäivänä levyt ostajille henkilökohtaisesti.

Hei, täältä tulee Kuha on bändin toinen albumi, ja sen tuotannolliseen puoleen on lähtökohdista huolimatta panostettu kunnolla. Levy on jaettu loogisesti neljään osioon, joista ensimmäinen, Isku vasten musiikin kasvoja, koostuu kovasti toisistaan poikkeavista kappaleista. Jotkin biiseistä jäävät harmillisen mitäänsanomattomiksi, mutta avausraita Ceasarnenäinen merimies sekä 70- ja 80-luvun diskobiisikliseillä pelleilevä Diskoteekki nousevat osion ehdottomiksi helmiksi. Myös jatsahtava Tohtori Krabola: Tehtävä Belgiassa on erinomaisuudessaan loistava.

Kebab Metal -osiossa sävellyksistä ja sanoituksista pääasiassa vastaavien vokalisti Juha Kuhan ja kitaristi Jeesus Vipusen taidot ja kieroutuneet mielikuvitukset pääsevät täysiin oikeuksiinsa. Progressiivisten sävellysten ja ensimmäistä osiota raskaampien soundien yhdistelmä on erittäin toimiva ja kuuntelijalle jopa addiktiivinen. Metallinen Sepon vatsa ja elektromelodiaan perustuva Hei täältä tulee Kuha! tykittävät täysillä, mutta koko levyn ehdottomasti parhaimmaksi raidaksi nousee itämaisella sävelasteikolla kulkeva Emiliano Zapata ja irstaan lepukkipään metsästäjät hauskoine Vi har bråttom, gå till vänster! -huutoineen.

Levyn kolmannen osion muodostaa verkossa aiemmin julkaistu vajaa puolituntinen Kalifi myy mustaa valoa -eepos. Hei, täältä tulee Kuha -albumilla kokonaisuus on jaettu kuuteentoista osaan. Tästä huolimatta kappale ei toimi osissa, vaan se on kuunneltava kerralla alusta loppuun. Kalifi myy mustaa valoa on levyn biiseistä lähimpänä psykedeliarockia urkujen, rokahtavien kitaroiden ja avaran soundimaailman ansiosta. Välillä tosin käydään tyylillisesti jossain aivan muualla, mutta nämä siirtymiset ovat tyylikkäästi toteutettuja ja sopivat täydellisesti kokonaisuuteen.

Hei, täältä tulee Kuhan päättää vain yhden kappaleen, Love in a beach, muodostama Rakkaudesta musiikkiin -osio. Kyse lienee lähinnä hölmöstä vitsistä, sillä ruotsinlaivahumppaa muistuttava pariminuuttinen biisi kuulostaa kovin irralliselta Kalifi myy mustaa valoa -kokonaisuuden jälkeen.

Hei, täältä tulee Kuha on mahtava albumi. Levyllä on joukko kappaleita, joita on lähes pakonomaisesti kuunneltava uudelleen ja uudelleen. Toisaalta levyn jaksaa kuunnella useamman kerran myös kokonaisuutena niin, että siitä löytää joka kerralla uusia ulottuvuuksia. Kokonaisuus on linjakkaaksi hiottu, ja Hei, täältä tulee Kuha onkin niitä harvoja levyjä, joissa huumorilliset elementit on yhdistetty tyylikkäästi musiikilliseen taidokkuuteen.

Kuha kulkee omaperäistä polkuaan niin loisteliaasti, että nostan bändille hattua, joka ei todellakaan ole pieni. Vaikka tietynlainen underground-julkisuus kuuluukin Kuhan konseptiin, toivon bändin saavuttavan Hei, täältä tulee Kuha -levyn avulla myös laajempaa tunnettavuutta.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-09
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.