Liv Kristine – Enter My Religion

Liv Kristinen ja Atrocity-miesten kimppabändi Leaves’ Eyes ja viime vuonna ilmestynyt kokopitkä Vinland Saga asettivat riman korkealle myös tämän Liv Kristinen sooloalbumin suhteen. Kaikkiaan Enter My Religion on Livin toinen soolo. Edellinen, Deux ex Machina, ilmestyi vuonna 1998.

Neidon bändimusiikkiin verrattuna soolotuotanto on jotakin täysin erilaista, hyvin kepeää, soljuvaa ja laulelmamaista. Saatteen luonnehdinta “atmospheric and dark pop” ei voisi jälkimmäiseltä osaltaan olla enempää väärässä. Surumielisiä sävyjä löytyy kyllä etenkin balladeista, mutta tummia ei niinkään. Sovituksissa on paljon akustista, espanjalaistyylistä kitarointia, jousisovituksia ja erilaisia luuttuja eikä kitarariffittelyä ole aivan kokonaan unohdettu. Sävellysapua Liv on saanut Peter Tägtgreniltä kahden biisin verran.

Ehkä ennakkoasenteesta johtuen ensimmäisen kuuntelukerran perusteella albumi vaikuttaa lähinnä valjulta ja lällyltä. Vaikka Leaves’ Eyesiin kuuluva jylhempi soundi loistaa poissaolollaan, ei sen tarvitsisi vaikuttaa musiikin jännitteisyyteen, dramatiikkaan ja tunnelmapitoisuuteen. Näin kuitenkin on tapahtunut.

Liv operoi soolollaan jossain popin ja folk-vaikutteiden välimaastossa. Meno on paikoitellen hunajaakusevan viihteellistä ja paikoin hyvinkin kaunista, onhan Livin ääni yhtä valloittava kuin aina. Enter My Religion alkaa lupaavasti. Tägtgrenin kynäilemä Over the Moon on menevää poppia ja Fake a Smile jousin varustettu balladi. Molemmat viehättäviä biisejä. Sitten All the Time in the Worldin vonkuva kitara ja ding-dong-kellot vievät toteutuksen naiiviuden puolelle. My Revelation, jossa on yhdistetty folk-meininkiä ja itämaista taustalaulua, toimisi sekin paremmin pelkän sävellyksen voimin, ilman tiettyjä tarpeettomia sovituksellisia jippoja. Läpi levyn Livin musiikki taiteilee kauniin ja ärsyttävän molemmin puolin. Levyn loppupuolella kuullaan Bruce Springsteen -laina Streets of Philadelphia. Täytyy myöntää, en ole ikinä ihastunut biisiin. Se ei vain nostata mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Eikä tälläkään kertaa. You Take Me Higher puolestaan nostaa. Kyseessä on hyperärsyttävä toistoon, tyhjänpäiväisiin sanoihin ja erityisesti “you take me higher” -hokemaan perustuva kappale, joka vie muistumat jonnekin 90-luvun pahimpaan eurohumppaan. Yök.

Enter My Religion on yhtä kuin melkein albumillinen hyviä sävellyksiä, joista valtaosaa on kohtuuttomasti viihteellistetty kuluneilla ja halvoilla sovituskikoilla. Toisenlaisella toteutuksella tulos olisi voinut olla monin verroin laadukkaampi. Ehkä näin häpeämättömän kepeä happy happy joy joy -levy on kyyniselle ihmiselle vain liian rakkaudentäyteinen. “Enter my religion, I’ve discovered a heaven for us.” Just joo.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-16
Arvostelija : Pipsa Parkkinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.