Levyarvostelut

Onnenpyörä – Onnenpyörä

Ismo Alankohan on suomirokin eläviä legendoja. Hänen tärkein yhtyeensä Sielun Veljet tuotti aikanaan nipun mieleenpainuvia, omaperäisiä ja uraakin uurtavia klassikoita. Sielun Veljien luomisvoima oli vahva ja yhtye ottikin myös sivuaskelia, joista Onnenpyörä on hyvä todiste. Levy on tehty pilke vahvasti silmäkulmassa.

Onnenpyörällä esiintyy neljä Siekkareiden sivupersoonayhtyettä. Leputation of the Slaves on cover-yhtye, jonka laiskat miehet keskittyvät vanhojen rocksävelmien kiehuttamiseen, ei uudelleen lämmittelyyn. Esimerkkinä The Doorsin Riders on the Storm. Toinen yhtye Kullervo Kivi ja Gehenna taas tulkitsee suomalaiskansallisen yliahdistuneesti iskelmärunouden ja –musiikin aarteita. Maininnan arvoinen on tuskainen versio Kolmatta linjaa takaisin –kappaleesta. Pimpline & The Definites taas keskittyy blues- ja rytmikappaleisiin, kuten All I Have to Do is Dream acapella-versiona. Viimeisenä vuoron saa Adolf Und Die Freie Sheisse, jonka esittämänä kuullaan raastava versio Springtime for Hitleristä.

Kahdeksan biisin mini-LP julkaistiin alun perin vuonna 1988 pienenä vinyylipainoksena. Vasta nyt CD-muotoon saadussa levyssä on neljä bonusraitaa. Ilmeisestikin aikanaan vinyylisinglenä julkaistut Lepution of the Slavesin versiot I Will Staystä ja Bye Bye Lovesta sekä Kullervo Kivi & Gehennan versiot Vippaa mulle viitonen– ja Kulkurin iltatähti -kappaleista.

Mitään hirvittävän suurta musiikillista arvoa julkaisulla ei ole, mutta musiikkihistoriallinen kuriositeettina se on mitä mainioin. Levy on kaikesta huolimatta viihdyttävä kokonaisuus, jonka mielellään pistää soittimeen aina tiettyinä hetkinä. Sielun Veljet onnistuivat luomaan versioillaan leppoisan kesäpäivän soundtrackin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-09
Arvostelija : Sami Sankilampi

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.