Resleep – Kieroin
Päättely-yksikköni olivat melkoisen ruosteessa ja epäluuloni harmittavan pinnalla, kun Resleepin uusin tuotos Kieroin ilmestyi kätösiini. (Käärme)metallia omien sanojensa mukaan runttaava kvartetti tulee Jyväskylän tienoilta, ja kieltämättä heidän musiikkinsa yllätti minut täysin kädet housuissa. Sairaalloisesti nykivä, junttariffejä kuolopoljentoon ja innokkaisiin taustakööreihin sekoittava ilmestys myrkyttää mieltä tehokkaasti myös sanoitustensa tiimoilta, joista ilokseni saa selvän myös ilman kansivihkoa.
Yhtyeen soinnista löytyy monenmoista langanpätkää, joista osan luulisi johtavan muun muassa sellaisiin yhtyeisiin kuin Meshuggah, erityisesti muutamien lead-melodioiden osalta, sekä Fear Factory, mutta varsinaisia verrokkeja on vaikea keksiä. Lisäksi Resleepin rokkaavuus ja kalmanhaju pitävät sen hyvin maanläheisenä yhtyeenä, mikä sopiikin paremmin kuin hyvin näille käärmeistä kiinnostuneille veijareille.
Demon kolme biisiä ovat kaikki hieman erilaisia keskenään, mutta kokonaisuus pysyy silti tiukasti kasassa. Kaikeksi onneksi kappaleet onnistuvat jokaisella kuuntelukierroksella hyökkäämään kavalasti aina jostain uudesta raosta ja valuttamaan lisää myrkkyä jo ennestään huumaantuneeseen mieleen. Aloitusraita Kärmes luikertelee nimensä mukaisesti sisälle kehoon milloin mistäkin ruumiinaukosta ja erityisesti kertosäkeen ja loppupään laulupyöritykset sieppaavat tehokkaasti huomion puoleensa. Muutenkin laulaja Richterin ääni on mukavan omaperäinen ja vuorottelevat rääkymiset, örinät ja puhtaammat huudot antavat sanoituksille niiden tarvitseman latauksen. Raja tähän ei jätä hengähdystauon paikkaa ja rynnii päälle kuin, no, rynnii vaan niin perhanasti. Kertosäettä voisi haukkua jopa tarttuvaksi ja päälle iskee jokin sairas Mokoma-fiksaatio, vaikka mitään järjellistä syytä sille en keksikään, sen verran eri maata ovat yhtyeiden musiikilliset intressit. Ehkä kyse on vain samankaltaisesta jyräävyydestä. Kappaleen c-osa on kaikessa hiljaisessa uhkaavuudessaan ja salakavalassa kasvussaan erityismaininnan arvoinen. Nimibiisi Kieroin iskee sen viimeisen halon ihmisparan niskaan yhdistäen kaikki Resleepin parhaat puolet nykivyydestä pysäyttämättömään rullaavuuteen. Taustalla huojuvat kitaramelodiat antavat biisille tarvittavaa ilmavuutta ja lopun koittaessa jää myrkytetylle miellyttävä olo.
Kieroimman äänikuva on raskas ja repivä olematta kuitenkaan tunkkainen. Iskevä tuotanto tukee biisejä ja muovaa ne helposti poimittavaan muotoon. Pienoiset industrial-elementit siellä täällä hyvin peitettyinä lisäävät pimeyttä ja syvyyttä Resleepin ulosantiin. Kieroin on vahva kokonaisuus, ja erityisesti suomeksi laulettuina se saa huomattavaa lisäarvoa. Toivoisin vielä hieman lisää omaperäisyyttä riffeihin ja rytmittelyihin, jotta viimeinenkin myrkkypisara saataisiin valutettua ulos hampaan päästä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-28
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]