Levyarvostelut

Topper – Once A Punk, Always A Punk

Kerran jos retkuksi ryhtyy, ei paluuta ole, haluaa ruotsalainen punk-yhtye Topper julistaa tällä kokopitkällään. Mikäpäs siinä on julistaessa, kun perustukset ovat kaikin puolin kohdallaan.

Heti ensimmäinen kappale Cash From Chaos osoittaa, että Ramones ja varsinkin The Clash ovat tuttuja tälle nelikolle. Topperin näkemys punkista ei kuitenkaan sorru kapeakatseiseksi esikuvien kopioimiseksi, vaan omaa otetta on keitokseen sekoitettu mukavassa määrin. Avauskappaleen jälkeen mieleen nousee hyvässä mielessä myös Rancid.

Levyn kymmenen kappaletta rymytään läpi hieman vajaassa puolessa tunnissa, mikä on juuri sopiva mitta. Ajoittain meno tahtoo vajota pikkaisen tasapaksun puolelle, mutta onneksi tällaiset notkahdukset eivät pitkäkestoisia ole. Ja vastapainoksi Topperilla on sitten tarjota todellisia helmiä. Jo mainitun Cash From Chaos -rallin ohella huudatusbiiseistä nousee esille levyn mainio nimiraita. So puolestaan on suorastaan eeppinen We will fight together / we will live forever -riviensä ansiosta. Viimeisenä ja vahvimpana mainittakoon erinomainen ska-fiilistely White Shiny Missiles, jossa lauletaan Kabulin tilanteesta jälleen hieman The Clashista muistuttavalla tavalla.

Paljoa en haukuttavaa levystä keksi. Jo mainitun ajoittaisen tasapaksuuden lisäksi ei mitään suurempaa vialla ole. Pink Floydin dissauksenkin antaa anteeksi, kun homma toimii tällä tavalla. Vahva debyyttialbumi ruotsalaisbändiltä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-10
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.