Levyarvostelut

Zero Nine – Eyes On The Rear-View Mirror

Ollessani ala-asteella Zero Nine oli Popedan ohella ainoa tuntemani suomalainen hevibändi. Ajat ovat sittemmin muuttuneet, tarjonta lisääntynyt ja kenties toimittajan musiikkituntemuskin on siinä mukana kasvanut.

Aina niin mielenkiintoisesta oman henkilöhistorian tarkastelusta voitaneenkin sitten siirtyä itse päivän epistolaan, eli jo tovi sitten julkaistuun Zero Ninen kokoelmalevyyn. Eyes on the Rear-View Mirror on läpileikkaus yhtyeen 25-vuotiseen uraan. Tuotantoa esitellään siis kultaiselta 80-luvulta aina viimevuotiseen N.E. Filesiin. Levy toimiikin mainiona tutustumis- tai muistelupakettina, valinnan mukaan.

Jos hivenen laskelmoitu ja vähemmän omaperäinen tukkahevi on sinun juttusi, on tämä kokis varma valinta. Onhan Zero Ninellä toki useita hyviä kappaleitakin, muttei sentään 18 kappaleen vertaa. Toki kyllä ennemmin roponsa laittaa vanhojen konkarien taskuun kuin rahoittaa nykyisen kierrätysaallon uusia yhtyeitä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-24
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.