Levyarvostelut

Annihilator – Ten Years In Hell

Annihilatorin tuoreehko tupla-DVD on kattava katsaus bändin, vai pitäisikö sanoa yhtyeen perustajan ja nokkamiehen, Jeff Watersin, 20-vuotiseen uraan. Ten Years in Hell toki keskittyy vain kymmeneen ensimmäiseen vuoteen, mikä on hieman erikoinen ratkaisu. Niin paljon kuin Annihilatorista pidänkin, ei Watersin jupinoita määräänsä enempää jaksa.

Ensimmäinen levy käy läpi Annihilatorin syntyvaiheita edeten Never Neverlandin suosiopiikin ja vaikeuksien kautta 90-luvulle. Edellä mainitun levyn mainingeissa bändi pääsi rundaamaan Eurooppaa Judas Priestin Painkiller-kiertueelle kakkoslämppärin ollessa Pantera. Kiertueen jälkeen Waters olikin onnistunut kehittämään itselleen alkoholiongelman, vokalisti lähti kävelemään ja yhtye oli hajoamispisteessä. Katsokaa DVD, niin tiedätte miksi.

Tämän tuplapaketin osalta on todettava, ettei määrä korvaa laatua. Ensimmäinen levy vielä menee laadukkaiden promovideoiden ja Watersin välispiikkien ryydittämänä mukavasti, eivätkä bootleg-tasoiset keikkapätkät ja tylsät takahuonehäröilyt juuri häiritse. Toinen levy onkin sitten lähinnä edellisen kertausta, äänessä 90 %:sesti kukapa muukaan kuin Jeff Waters. Julkaisun kokonaiskesto on nelisen tuntia, joten luulisi homman tulevan selväksi hitaammallekin hevimiehelle.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-19
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.