Raunchy – Death Pop Romance

Kovan kohun keskeltä on tanskalaisten aika ruveta etsimään imagonkohottajaa maalleen. Lähi-Idän maissa Raunchyn uusi albumikokonaisuus ei varmaankaan saavuta toivottavaa efekiä, mutta metallipäiden keskuudessa nämä Tanskan bailupetterit varmasti herättävät lämpimiä, elleivät jopa raivoisan innokkaita tunteita. Välillä yltiötarttuvia kertosäkeitä heittelevä, välillä katuporan lailla niskanikamia rusentava kollektiivi on hankkinut riveihinsä uuden laulajan ja kasvattanut kitaraharmonioita kohti hevin kulta-aikoja. Uudistuksiin on pystytty, ja jos kuuntelija pystyy unohtamaan ehkä maailman typerimmän levyn nimen, Death Pop Romancen, niistä pystyy myös nauttimaan. Jätän suosiolla pikkuseikkoihin tarttumisen nillittäjille ja lisään volyymiä koneeseen.

Laulajan vaihto on lisännyt entisestään Raunchyn monipuolisuutta. Nyt mättöpalat kuulostavat entistä raa’emmilta Kasper Thomsenin survaistessa rähinävaihteen silmään ja hillitymmät iskut ovat saaneet seurakseen entistä heleämpää ja kirkkaampaa tulkintaa. Mitenkään suurista eroista entiseen mikkitelineen heiluttajaan ei voida puhua, mutta nyanssit puhuvat puolestaan. Raunchy on muutenkin uudella levyllä venyttänyt tulkintansa ääripäitä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kappalemateriaali on muuttunut hieman tavanomaisemmaksi. Tämä saattaa johtua myös yllätysmomentin puutteesta, sillä onhan kyseessä jo kolmas julkaisu, joten yhtyeen ominaissoundiin on kerennyt jo tottua. Varsin omaperäisestä ominaisoundista voitaneenkin puhua, sillä itse en ainakaan ole Raunchylle suoria verrokkiyhtyeitä löytänyt. Bändi itse kertoo vaikutteikseen Fear Factoryn, Strapping Young Ladin ja Soilworkin, joiden vaikutus kuuluukin tietyllä tasolla, mutta velat on maksettu korkojen kera ja Raunchy ratsastaa kevyesti omalla allollaan.

Alavireessä jyräävät kitarat yhdistettynä innovatiiviseen rumputyöskentelyyn ja vaelteleviin, välillä jopa leikkimielisesti kiemurteleviin kosketinmelodioihin luovat jälleen vahvan pohjan levyn kappaleille. Murskaavan orgaanisella ja erittäin kolossaalisella soundilla siunattu levy sisältää kymmenen hyvin samantasoista kappaletta, mikään esitys kun ei erityisesti pääse nousemaan muiden yläpuolelle mutta silti taso pysyy ilahduttavan korkealla. Jälleen kerran kappaleista huokuu hengästyttävä soittamisen ilo ja sairaalla tavalla kiehtova kasaritunnelma. Hyvänä esimerkkinä aloituskappale This Legend Forever ja hävyttömän koukuttavan säkeistön ja kertosäkeen omaava Phantoms. Myöskin maailmanpyörän kokoisella groovella varustettu City Of Hurt ja väliosassa Thomsenin äänirajoja koetteleva päätöskappale Farewell To Devotion ansaitsevat erityismaininnan.

Kuitenkin kuten jo mainitsin vahvasta kokonaisuudesta huolimatta levy tuntuu hieman tasapaksulta, sillä kappaleet ovat hieman liian toistensa kaltaisia. Vaikka jokaisen sisältä löytyykin vaihtelua roppakaupalla, niin samat osaset tuntuvat olevan jokaisessa biisissä lähes samoilla paikoilla. Raunchy on joutunut uudistumaan jo senkin takia, että on saanut riveihinsä uuden laulajan ja onhan kyseessä muka vaikea kolmas levy ja toivonkin, että tulevaisuudessa yhtye pystyy saattamaan muutosprosessinsa loppuun asti. Pinnan alta pilkistää huumaavaa loistetta, miesten on vain tartuttava lapioihin ja yhteistuumin kaivettava se esiin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-02-13
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.