I Walk The Line – Desolation Street

Ei tämän tältä pitäisi kuulostaa. Siitän mielessäni ristiin Wastedin, Manifesto Jukeboxin ja täsmäturpaanvedon Suomen mestarien, Hero Dishonestin, edustamat mätkeenlajit. Mielessä on arvatenkin jotain aivan muuta kuin iskelmällinen ja kaihoisiin melodioihin nojaava rock, jota värittävät hammondit ja delay-kitarat. Piru vie, jos Topi Sorsakoski olisi nuorena valinnut tangon ja schlagerin sijasta hardcoren, saattaisi hän tehtailla jotain tällaista. Desolation Streetista on, hyvät naiset ja herrat, punk aika kaukana. Nyt ei julisteta hiivakiljun ja haureuden ilosanomaa keesi ojossa. Silinterinnosto siitä heti kärkeen.

Muusikoiden pehmentäessä ilmaisuaan on vaarana liialliseen kohteliaisuuteen sortuminen. Positiivisella tavalla aikuinen ja kypsä tyyli ei onneksi tarkoita I Walk the Linen tapauksessa turvallisuutta. Vihaisen musiikin parissa kunnostautuneet miehet sekä neiti käsittelevät helpommin lähestyttävän musiikin keinoin vähintään yhtä raskaita ja kipeitä aiheita kuin omien bändiensä kanssa. Nyt he tosin ovat saaneet mukaan yhden elintärkeän elementin, joka ehkä aiemmin on ollut hankala ujuttaa kaiken raivon sekaan. Desolation Street on yllättävänkin inhimillistä kuultavaa vailla politiikkaa tai polemiikkiä.

Ville Rönkkö osaa kyllä kertoa katkeria tarinoita turhautumisesta ja pulloon tarttumisen helppoudesta. Hän ei vain taida olla sopivin mies tulkitsemaan omia kertomuksiaan. Herran fraseeraus ja englannin ääntäminen ovat hetkittäin hitusen kiusallista kuultavaa ylitulkintoineen. Ikään kuin Rönkkö unohtaisi olevansa loppujen lopuksi “vain” punklaulaja, jolta ei arkisempi tulkinta ihan noin vain irtoakaan. Wastedin levyillä räkää irtoaa keuhkoista ja intonaation huolittelemattomuus toimii pikanttina tehokeinona, mutta tällaisessa kontekstissa Rönkkö hapuilee liikaa. Ihan korniuden puolelle ei silti tipahdeta, vaikkei sekään kaukana ole.

Desolation Street on vitaali osoitus siitä, että I Walk the Linen miehistön levylautasille saa annostella muutakin kuin punkin puolijumalia. Tarpeeksi innostuessaan bändi tahtoo tosin unohtaa ikäviä tosiasioita. Esimerkiksi urkujen runsas käyttö kärsii levyn mittaan selkeän inflaation. Erilaisen tyylin vähempikin korostaminen olisi toki riittänyt, mutta näin väkevän näytön edessä taidan pitää mölyt mahassa. Komean katkeraa rokkausta odottamattomalta taholta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-06
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.