Tapes – Tapes

Tapesin debyyttialbumi pöllähti ilmoille täysin varoittamatta, ja nousi nopeasti meikäläisen alkuvuoden yhdeksi kuunnelluimmista levyistä. Se on soinut aamukahvia keitellessä, työpäivän taustamusiikkina ja illalla kun valot on jo sammutettu. Levyn kymmenestä kappaleesta vain muutamalla kuullaan muita ääniä kuin Jukka Salmisen laulua ja nylonkielistä akustista. Salmisen kahdeksan omaa sävellystä saavat seuraa Metallican Fade to Blackista ja Tigerbombsin Highwaysta. Mikä tästä sitten tekee niin ihmeellistä ja ihmeellisen ihanaa, kolmella i-kirjaimella?

Intiimiys. Levy on äänitetty niin, että Jukan laulu ja kitarointi tunkevat aivan pintaan. Jokainen henkäys, jokainen näppäys on mahdollista kuulla. Levyä kovalla kuunnellessa tuntuukin siltä kuin herra Salminen olisi fyysisesti huoneessa lauleskelemassa lämpimällä äänellään. Herran tunnistettavalla lauluäänellä onkin iso osa levyn erinomaisuudessa. Skaala venyy puhtaasta puolifalsetista kevyeen narinaan, mutta herkkyys ei katoa missään vaiheessa.

Inhimillisyys. Salmisen kappaleet koskettavat siksi, että niissä keskitytään kuvaamaan yksittäisiä arkisia kohtauksia elämästä. Nämä ovat hetkiä, jotka eivät ensin tunnu kaikkein merkittävimmiltä, mutta ovat lopulta juuri niitä uniintunkevia episodeja. Maailmaa ei syleillä, vaan se otetaan vastaan sellaisena kuin se on. Lähtemisen ja palaamisen hetket tuntuvat olevan erityisen läsnä, mikä tekee levyn yleistunnelmasta varsin haikean.

Iskevyys. Sanoitusten tapaan myös Salmisen kitaramelodiat ovat pelkistettyjä tuokiokuvia, joiden mahtavuus ei ihan heti aukene, vaan pikemminkin hitaasti imeytyy verenkiertoon. Tarttuvimmillaan Salminen on livenäkin valloittaneessa Beach Songissa, jossa vekkulisti vuorotellen nouseva ja laskeva sointukulku taustoittaa sympaattista treffeillelähtöjännäriä. Levyn kauneimmassa Outside from the Box –kappaleessa taas tiivistyy parhaiten Salmisen viljelemä jippo: biisit pidetään vain noin kahden minuutin mittaisena, jolloin niitä voi kuunnella vaikka koko päivän putkeen kyllästymättä. Tämä myös alleviivaa tarinoiden välähdysmäistä luonnetta. Ja välähdyksistä puheen ollen, eipä muistu äkkiseltään mieleen, milloin olen viimeksi ollut näin ihastunut pelkällä akustisella kitaralla ja ihmisäänellä esitettyyn popmusiikkiin. Tapes laulaa tusinatrubaduurit suohon silkalla vilpittömyydellä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-01
Arvostelija : Risto Mikkonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.