Levyarvostelut

Scars Of Tomorrow – The Horror Of Realization

Kovin on valoisan odottava katse tulevaisuuteen näillä jenkkilän herroilla, mikäli yhtyeen ja levyn nimistä mitään voi päätellä. Viisihenkisen Scars of Tomorrow’n metalcore-räime seurailee tuttuja kaavoja, ja on levyn otsikkoon sopivasti ankeaa menoa. Valitettavasti vain väärässä mielessä.

Teknisesti orkesterin jäsenet hoitavat leiviskänsä mallikkaasti, eritoten rumpali Chris Warner ansaitsee hatunnoston. Hänen soittonsa pysyy hyvin kasassa ja tahdittaa pätevästi pomppu- ja sahausriffejä. Musiikillisesti mieleen nousevat levyn aikana sellaiset nimet kuten Atreyu, Killswitch Engage, Slipknot ja SSNova-kappaleen hitaammissa maisemissa jopa Isis.

The Horror of Realization ei kuitenkaan sytytä, vaan jää etäiseksi. Riffit kuulostavat korviini liikaa samasta puusta veistetyiltä, soundimaailma on turhan sliipattu ja varsinkin laulaja/huutaja Mike Milfordin ulosanti jättää paljon toivomisen varaa. Puhtaat laulut eivät oikein sovi kokonaisuuteen eikä rähjääminen ole tarpeeksi räkäistä. Tällaisenaan kurkunkuritus kuulostaa lähinnä puuduttavalta.

Scars of Tomorrow ei suoranaisesti ole huono yhtye, vaan se pikemminkin jää sinne keskinkertaiseen massaan. Levyllä on kyllä hetkensä, mutta kokonaisuutena se on auttamattoman tasapaksu. Hieman enemmän räkäisyyttä soundeihin, hieman enemmän vaihtelua ja hieman äkäisempää huutoa, niin pisteetkin nousisivat heti. Tällä hetkellä monet vain tekevät kaikki mainitut asiat paremmin kuin Scars of Tomorrow. Katsotaan, josko seuraava levy korjaisi tilannetta.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-04-09
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.