Levyarvostelut

Kumikameli – Kumikameli/Nahkasuiden Paluu

Parikymppinen kaakki, Toppo Koposen oma Kumikameli, ei ole enää sama yhtye kuin silloin joskus. Ilman tätä joensuulaisoudokkia olisi muun muassa Eläkeläiset jäänyt aikoinaan syntymättä kännisten keikkatoilailujen seurauksena. Paljon se on kerinnyt hämmentää, kummastuttaa, innostaa ja muuttua olemassaolonsa aikana. Se onkin varmaan niitä ainoita faktoja, joista ei tule erimielisyyksiä, kun tästä orkesterista on kysymys.

Eipä toki, ei Kumikameli ole aikoihin enää tältä kuulostanut. Kuten ei myöskään tämänkaltaista rohkeutta ja positiivista mielipuolisuutta ole osoittanut yksikään akti sitten pimeän 80–luvun. Näppärästi antirockiksi määritelty varhainen Kumikameli on anarkistinen vastalause pömpöösin massarockin kultakauden keskeltä. Perinteisiä ratkaisuja on turha näiltä äänitteiltä hakea. Sellainenkin erikoisuus kuin kitara loistaa poissaolollaan, mutta se ei verota vähääkään trion viriilistä väkevyydestä.

Nämä Jukebossin yhteenniputtamat Kumikameli-esikoiset kuulostavat aivan siltä, kuin punkkia tai tukkametallia ei olisi koskaan tapahtunutkaan, tai isoja voimasointuja ja tarttuvia kertosäkeitä ei kukaan olisi vielä keksinyt. Kumikameli on syntymästään asti tehnyt asiat vaikka väkisin väärinpäin. Pyhän Kyttyrän Veljeskunta, tai maestro Koponen etunenässä, luottaa nykyään metallisesti kirskuvaan itseilmaisuun ja vähemmän surrealistisiin sanoituksiin, mutta tippaakaan vinoutuneesta maailmankatsomuksestaan tinkimättä.

53 pientä ja paskaista helmeä yksissä kansissa. Kumikameli ei varmasti koskaan saa ansaitsemaansa arvostusta osakseen, mutta ketäpä moinen jaksaisi edes kiinnostaa. Nämä velmut ovat aina olleet melkoisia pioneereja suvereenin spontaanilla älyttömyydellään.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-06
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.