Fantastikol Hole, The – Mathematikol Oil
Kotimaisen demotehtaan Vihalihan lanseeraama grindustrial-määre kuvailee hyvin myös tämän ranskalaisen äkkiväärän meluryhmän musiikkia. The Fantastikol Hole perustaa musiikkinsa äärimetallin ja grindcoren aggressiivisuudelle, mutta esittää sen teknologian keinoja hyväksi käyttäen, uusia teitä kaihtamatta. Tässä onkin se ansa, mitä The Fantastikol Hole ei ole pystynyt välttämään: 27 biisin levy on hämmentävä, hyvä, puuduttava ja pahapaha kokemus.
Voisin kuvitella, että onnistuessaan The Fantastikol Holen valitsema tapa lähestyä sisäisiä ääniään voisi olla mullistava kokemus myös muillekin kuin säveltäjille itselleen. Nyt Mathematikol Oil palvelee lähinnä skitsofreenisen äänimaton tarpeessa. Ymmärrän vielä breakbeatit, äkkipikaiset yskäisyt blastbeatia ja konemaisen jyrinän, mutta joitain lähinnä huonoilta vitseiltä kuulostavia riffikyhäelmiä en ymmärrä mitenkään. Humoristiseksi tätä ei onneksi voi kuvailla.
Yhtye sekoittaa musiikkiinsa niin oikeita rumpuja kuin konerumpuja, mikä elävöittää kokonaissoundia kivasti. Levyä voisi kuvailla syksyllä julkaistun ruotsalaisen Borg 64:n grindausta ja koneita yhdistelleen levyn ADHD-serkuksi. Levyn alkupuoli soljuu vielä useiden kuuntelujenkin jälkeen korvien ohi hämmentävänä äänikollaasina, kunnes biisit kuten Rock And Die, Suffer And Roll ja Dynamite Allowed näyttävät pienesti valoa hienosti rullaavalla riffittelyllä. Levyn pääpaino on kuitenkin mutkaisemman reitin etsimisessä, ja sen seuraaminen vaatii jo aitoa kiinnostusta.
The Fantastikol Holen persoonallisuutta ja kykyä mekkaloida ei pidä väheksyä. Kuuluttaisin vain hieman kuuntelijaystävällisemmän toteutuksen perään, jottei kuuntelukokemus puuroutuisi liiaksi kuten nyt.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-02-03
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.